Jokerit-tähti rustasi nimensä jatkosopimukseen – paljastaa syyn: ”Iso tekijä oman päätökseni taustalla”
Helsingin Jokerit tiedotti sunnuntaina, että Ryan Zapolski jatkaa seurassa myös tulevina vuosina.
Yhdysvaltalaismaalivahti laittoi nimensä kaksivuotiseen jatkosopimukseen. Zapolski, joka on noussut kuluvan kauden aikana KHL:n eliittiin Jokereiden maalilla, eikä hän joutunut paljoa miettimään, kun mahdollisuus jatkosopimukseen avautui.
– Olen todella innoissani mahdollisuudesta jatkaa Jokereissa. Tämä paikka ja seura ovat tuntuneet kodilta ensimmäisestä päivästä lähtien. Organisaatio on ensiluokkainen ja mielestäni koko Euroopan paras, Zapolski hehkuttaa Jokereiden verkkosivuilla.
– En edes miettinyt muita vaihtoehtoja, vaan halusin jäädä tänne. Joukkueen ydin pysyy kasassa tulevina vuosina, mikä myös oli iso tekijä oman päätökseni taustalla. Minun ja koko joukkueen peli on kehittynyt tällä kaudella, ja tiedän, että voimme taistella täällä mestaruuksista, Zapolski kertoo.
Yhdysvaltalaisvahti on esiintynyt tällä kaudella 29 ottelussa torjuntaprosentilla 93,80. Mies on pitänyt peräti kahdeksan nollapeliä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio