Joutuuko loukkaantunut Sami Vatanen kiirehtimään? – Anaheimille jälleen tuntuva kolaus
NHL:ssä Anaheim Ducks on ollut pahan loukkaantumissuman keskellä alkukauden aikana. Riveistä on puuttunut lukuisia avainpelaajia.
Hyökkäyksessä Ryan Getzlaf, Patrick Eaves ja Ryan Kesler ovat olleet huolien keskellä. Kolmikosta Kesler on vielä pitkään sivussa.
Puolustuksesta Hampus Lindholm ja Sami Vatanen ovat käyneet läpi kuntoutusprosessia keväällä tehtyjen olkapääleikkausten jäljiltä. Heitä ei ole nähty vielä kehissä.
Edellisessä ottelussa Ducks koki uuden, varsin tuntuvan kolauksen, kun tähtipakki Cam Fowlerin polvi vääntyi ikävän näköisesti.
– Hänen kohdallaan puhutaan todennäköisesti noin 4-6 viikon poissaolosta, Sportsnetin toimittaja Nick Kypreos mietti.
Kypreos painotti kuitenkin, että kyseessä on vasta arvio. Fowlerin kohdalla ei ole varmaa, joutuuko hän leikkaukseen.
Tuorein takaisku luo painetta myös Vataselle ja Lindholmille. Ducksin takalinjoilla materiaali on käynyt ohueksi erinäköisten takaiskujen myötä.
Kaiken lisäksi kesällä Ducks kauppasi lupaavan puolustajan Shea Theodoren Vegas Golden Knightsiin. Taustalla oli kuvio, jossa Golden Knights suostui nappaamaan kesän laajennusdraftissa isopalkkaisen puolustajan Clayton Stonerin itselleen Ducksin riveistä.
Näin Ducks menetti kyseisen tapauksen yhteydessä kaksi peräpään luutijaa muualle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!