Ulosostettu NHL-puolustaja antaa kovaa kritiikkiä ex-seuralleen – ”Se prosessi oli täysi vitsi”
26-vuotiaalla kanadalaispuolustajalla Jared Cowenilla NHL-ura on ollut vaikeuksia täynnä, varsinkin viime vuosina.
Edellisen kerran taalajäillä Cowen viiletti kaudella 2015-16, jolloin hän edusti vielä Ottawa Senatorsia.
Helmikuussa 2016 Cowen treidattiin Toronto Maple Leafsiin. Samaisessa yhteydessä hän oli sivussa lonkkavaivojen takia.
Maple Leafsissa Cowen ei lopulta pelannut yhden yhtää ottelua.
– Olisin toivonut, että joukkueilla olisi hieman enemmän mielenkiintoa pitää huolta omista pelaajista, oli sitten oma tavoite mitä tahansa, Cowen murjaisi BSN Denverin mukaan, viitaten Maple Leafsiin.
– Käytännössä he hankkivat minut, huomasivat, että olen loukkaantunut, eivätkä he halunneet tehdä asian suhteen yhtään mitään. Sitten he luopuivat minusta, Cowen sanoi Maple Leafs -ajastaan.
Leafs halusi ostaa Cowenin ulos sopimuksestaan. Cowen vei kuitenkin asian välimieskäsittelijän päätettäväksi, sillä kanadalaispuolustajan mielestä seura ei voinut suorittaa ulosostoa, koska hän oli loukkaantuneena.
Viime vuoden joulukuussa välimieskäsittelijä päätti hyväksyä Maple Leafsin näkökannan ja Cowenin sopimus ostettiin ulos.
– Se prosessi oli täysi vitsi. Mutta se on mennyttä. Se oli stressaavaa aikaa elämässäni. Treidi, ulososto, siirtolistalle laittaminen, leikkaukset sun muut.
Nyt Cowen hakee uutta alkua NHL-uralleen Colorado Avalanchen riveistä. Cowen on try-outilla seuran harjoitusleirillä.
– Olen vähän aikataulusta jäljessä, sillä olen käynyt läpi pitkän kuntoutusprosessin. Tuon aikana on ollut hetkiä, jolloin en ole ollut varma, että haluanko jatkaa enää pelaamista.
– Mutta nyt kaikki on mennyt hyvin, Cowen sanoi Coloradoon päätymisestä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa