Nähdäänkö Karjala-turnauksessa kaksi NHL-legendaa? – ”Heillä pitää olla suunnitelma”
Tämän vuoden Karjala-turnaus on normaalista poikkeava, sillä Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Tshekin lisäksi mukana ovat nyt myös Sveitsi ja Kanada.
Helsingissä pelattavassa turnauksessa saatetaan nähdä hyvin mielenkiintoisia kanadalaisnimiä.
NHL-legendat Shane Doan ja Jarome Iginla ovat yhä Kanadan jääkiekkoliiton tarkkailun alla.
Kaksikosta Doan ilmoitti tällä viikolla päättävänsä NHL-uransa. Vaikka Doanin ilmoituksen yhteydessä puhuttiin peliuran päätöksestä, on taustalla vielä sauma sille, että Doan pelaa ensi kaudella Euroopassa.
Tämä on myös ehtona sille, mikäli kaksikko haluaa pelata ensi vuoden talviolympialaisissa.
– Heillä pitää olla suunnitelma pelaamisesta, Kanadan olympiajoukkueen valmennusjohtoon kuuluva Dave King sanoi CBC:lle.
– Jos he aikovat pelata jossain, esimerkiksi Euroopassa, niin silloin olemme hyvin kiinnostuneita heistä, koska he ovat hyviä pelaajia, King jatkoi.
Kingin mukaan kaksikon pitää löytää seurat itselleen. Doan ja Iginla eivät voi Kingin mielestä ilmestyä paikalle vapaina agentteina.
– On erittäin vaikea nähdä, että he pelaisivat parissa eri turnauksessa ja tulisivat sitten olympialaisiin. Se ei onnistu, koska kilpailu on erittäin kovaa myös Euroopassa, King näkee.
Mikäli Doan ja Iginla pelaavat ensi kaudella Euroopassa, nähdään heidät todennäköisesti marraskuun alun Karjala-turnauksessa. Tämän jälkeen Kanada osallistuu myös Venäjän EHT-turnauskeen.
– He ovat antaneet niin paljon koko lajille, että katsomme tarkasti sen, mikä heidän tilanteensa on ja missä he menevät, Kanadan päävalmentaja Willie Desjardins mietti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä