Kohupelaaja saa seuraa – NHL-seuroilta syytöksiä Chicagon suuntaan
NHL:ssä Toronto Maple Leafs on ollut kiusallisesti otsikoissa sen jälkeen, kun sen palkkalistoilla keikkuva Joffrey Lupul esitti kovia väitteitä.
Lupul reagoi uutisiin, joiden mukaan hän oli reputtanut jälleen Maple Leafsin lääkärintarkistuksen.
– Haha, ai reputin vai? He huijaavat, Lupul kommentoi Instagram-tilillään.
Lupul poisti kyseisen päivityksen ja pahoitteli tapausta myöhemmin Twitterissä.
The Athleticin toimittajan James Mirtlen mukaan Lupul menee kuitenkin NHL:n järjestämään lääkärintarkistukseen, missä selvitetään se, onko Lupul oikeasti pelikuntoinen vai ei.
Mirtle esitti kuitenkin varsin jänniä tietoja myös toisesta tapauksesta.
– Tämmöiset tarkistukset ovat yhden lähteen mukaan varsin yleisiä. Mielenkiintoista on se, että nyt tarkistuksia on kaksi kappaletta samaan aikaan. Lupulin kanssa samaan aikaan tarkistukseen menee myös Chicago Blackhawksin Marian Hossa.
– Hossan tapauksessa useat muut joukkueet ovat valittaneet NHL:lle siitä, että Blackhawks saisi palkkakattohelpotuksia, Mirtle paljasti.
Blackhawks tiedotti aiemmin Hossan olevan sivussa vähintään tulevan kauden ajan allergisten reaktioiden takia. Näitä Hossa on saanut erityisesti pelihanskoista. Lääkärin suosituksesta Hossa jättäytyi pois pelikentiltä.
Muut seurat ovat kuitenkin halunneet varmistaa sen, että onko Hossa oikeasti aidon syyn takia sivussa vai onko hän pelikuntoinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa