JYPin sankarilta harvinaisen suoraa puhetta omaa joukkuetta kohtaan – ”Kaikki eivät antaneet kaikkeaan”
Kuva: Juha Tamminen
JYP teki sen taas! Tällä kertaa jyväskyläläisten ei sentään tarvinnut nousta kuin kahden maalin takaa voittoon, mutta toisaalta tällä kertaa voitto tuli jo varsinaisella peliajalla. Kärpät joutui lähtemään pitkälle kotimatkalle katkera 3–4-tappio niskassaan, vaikka joukkue johti avauserän jälkeen 2–0.
Olisi siis luullut, että JYPin sankariksi puolitoista minuuttia ennen loppua syntyneellä voittomaalillaan noussut Antti Suomela (kuvassa) olisi ollut ottelun jälkeen silkkaa hymyä.
Toki Suomela oli tyytyväinen voittoon, muttei juuri muuhun. JYP oli pelissä pitkään suurissa vaikeuksissa, kiitos Kärppien erittäin nopean kääntöpelin ja aktiivisen paineistamisen. Suomela kuitenkin löysi syyt JYPin hankaluuksiin aivan muualta kuin Kärppien jopa poikkeuksellisesta pelityylistä.
– Silloin, kun kaikki pelaajat antavat kaikkensa, olemme hyviä. Mutta silloin, kun kaikki eivät siihen pysty, tulee vaikeaa. Ja mielestäni kaikki eivät tänään antaneet kaikkaan, Suomela pohdiskeli.
Siis mikseivät kaikki pysty antamaan kaikkeaan?
– Se on mentaalista. Tuntuu, että joukkueeseen hiipii ajatus siitä, miten helpolla voimme voittaa pelin, Suomela sanoi.
– Ei ole yhtä vastausta, miksi asia on näin.
Mistä tuollainen ajatus pääsee hiipimään joukkueeseen, sillä olette voittaneet kaikki liigapelit ns. vaikeimman kautta?
– Niin, miten sen nyt helposti selittäisi. Joukkueessa on niin paljon potentiaalia, että jotkut alkavat ajatella niin. Pitäisi latautua niin, että aina pitää antaa kaikkensa, eikä 95 prosenttia. Vaikea juttu, Suomela sanoi.
JYPin päävalmentaja Marko Virtanen ei havainnut joukkueesta samaa asiaa kuin Suomela. Hän korosti, että nimenomaan Kärppien pelityyli yllätti JYPin varsinkin pelin alussa.
– Vaikka miten yritimme katsoa ja jumpata, miten Kärpät pelaa, peli tuli silti meille silmille. Sitten, kun pelin aikana tuntee ja aistii peliä, alkaa tulla ymmärrystä, että ahaa, näin tämä peli meneekin, Virtanen analysoi.
– Mutta jos tuollaisia Antin kertomia tuntemuksia on joukkueen sisällä ollut, niistä keskustellaan huomenna, Virtanen painotti.
JYP teki kaksi viimeistä maaliaan erittäin vahvojen päätypelien seurauksena. Kummassakin osumassa yksi röyhijöistä oli nelosketjun sentteri Henri Kanninen, joka teki JYPin kolmannen ja oli toinen syöttäjä neljännessä maalissa.
– Kun pääsemme kiekon kanssa syvälle, pystymme hyvin vääntämään ja luomaan paikkoja, Kanninen luonnehti ketjunsa roolia.
Myös Kanninen myönsi, että Kärppien pelityyli yllätti JYPin aluksi housut kintuissa.
– Ne tulivat tosi lujaa päälle. Mutta sen tiesi, etteivät ne voi jaksaa koko peliä samalla vauhdilla. Tiesimme, että Kärpille tulee väsy jossakin vaiheessa, Kanninen sanoi.
Voittomaalissa Kanninen syötti päädystä viivaan Jaakko Jokiselle, jonka laukauksen Suomela ohjasi verkkoon.
– Sain aiemmin samassa vaihdossa oman maalin edessä kiekon kämmenselkääni, ja kipu oli sellainen, että mietin jo menemistä vaihtoon. Onneksi lähdin kuitenkin vielä mukaan hyökkäykseen. Jaakko toimitti kiekon maalille ja sain mailaa väliin, Suomela kertasi voitto-osumaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!