NHL:ssä sensaatiota tavoitteleva Nashville sai haluamansa kaupat kesällä: ”Mielestäni se oli fantastista”
Nashville Predatorsin leirissä eletään jännittäviä aikoja, vaikka Stanley Cupin pudotuspelit ovatkin jo taakse jäänyttä elämää. Joukkueen kannalta iso kysymys on se, kuinka finaalipaikan uusiminen ja ensimmäisen mestaruuden ottaminen toteutuvat.
Joukkue on hyvin raiteillaan, sillä Nashville rustasi avainpelaajien Viktor Arvidssonin (sopimus kauteen 2023-24) ja Ryan Johansenin (2024-25) kanssa kesällä pitkät jatkopahvit. Joukkue sai riveihinsä myös Scott Hartnellin ja Nick Boninon tuomaa kokemusta.
– Mielestäni se oli fantastista. Se oli eräänlainen tavoite kesälle, että allekirjoitamme jatkot koko ytimelle. Paljon kavereita moneksi vuodeksi. Toivottavasti olemme valinneet oikein, GM David Poile sanoo NHL.comille.
– Arvostat mestaruutta ja sen voittamisen vaikeutta, kun olet saavuttanut sen. Sitä haluaa paljon enemmän, kun sen menettää noin lopussa, kaksinkertainen Stanley Cup -mestari Bonino sanoo puhuen omasta ja Nashvillen kokemuksesta.
Mutta miten viime kaudella viimeisenä pudotuspeleihin rynninyt Predators ensimmäisen kannunsa voisi ottaa?
Ensinnäkin runkosarjan pitää sujua viime kautta paremmin.
– Meidän täytyy tehdä töitä saadaksemme kotiedun. Olisimme voineet viime kaudella tehdä monta asiaa toisin, puolustaja Ryan Ellis sanoo viitaten konferenssin kahdeksanteen sijaan.
Joukkue sai kesällä siis kokemusta, kun sen kokoonpanoon saapui Boninon lisäksi joko ykkös- tai kakkosketjuun lähtökohtaisesti asettuva Hartnell.
– Olen varma, että Hartnellia käytetään ylivoimalla maalin edessä, GM Poile anoo.
Poile tietää, mistä puhuu. Joukkueen ylivoima kaipaa edelleen petrausta.
Runkosarjassa Nashvillen ylivoima oli keskinkertaista, sillä joukkue sijoittui 18,9 prosentin turvin 16:nneksi. Myöskään pudotuspeleissä Predators ei ollut ylivoimalla supervaarallinen, muttei heikkokaan. 16,9 prosenttisesti toiminut ylivoima oikeutti kahdeksanteen sijaan.
Huomionarvoista on myös se, että kolmessa viimeisessä finaalissa – eli kovimmassa mahdollisessa paikassa – joukkue ei osunut ylivoimalla kertaakaan!
Oletettavaa on, että Nashvillen kivenkovat kärkihyökkääjät ovat valokeilassa ensi kaudella. Johansenin ja kumppanien pitää löytää tasaisuus.
Myös pakistoon kohdistuu kovia odotuksia.
Nashvillen vahvuus vahvojen hyökkääjäyksilöiden lisäksi on nimittäin nimekäs puolustus, rautaisen kovan Pekka Rinteen edessä. Roman Josi, Ellis, P.K. Subban ja Mattias Ekholm voivat olla entistä tuottavampia, kun he tulevat yhä tutuimmiksi toisilleen ja kehittävät keskinäistä kemiaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- Yli 600 Liiga-ottelun konkari päätti pelaajauransa – tämä on seuraava askel
- Tässä Kiekko-Espoon kapteenisto – kultaleijonalle C-kirjain rintaan!
- Yli 1 100 NHL-ottelun Jeff Skinner löysi uuden joukkueen!
- Tappara teki rajut tappiot – nyt puhuu toimitusjohtaja
- Leijonat-tähti Patrik Puistolalta huima debyytti uudessa joukkueessa – huipputehot tiskiin!
- TPS julkisti kapteenistonsa – kultaleijonalle C-kirjain rintaan
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja löysi uuden seuran – ura NHL:ssä päättyi kohuun
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!