Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja löysi uuden seuran – ura NHL:ssä päättyi kohuun
Los Angeles Kingsissä kaksi Stanley Cupin mestaruutta voittanut Vjatšeslav ”Slava” Voinov jatkaa uraansa KHL:n pikkuseurassa.
36-vuotias venäläispuolustaja siirtyy ensi kaudeksi Amur Habarovskin riveihin. Voinov edusti viime kaudella Avangard Omskia, jossa hän pelasi 54 runkosarjaottelua tehoin 6+5=11.
Voinovin ura NHL:n kirkkaissa valoissa päättyi syksyllä 2014 perheväkivaltatapauksen seurauksena. Puolustaja ei tämän jälkeen enää palannut NHL-kaukaloihin, vaan jatkoi uraansa kotimaassaan Venäjällä.
Parhaimmillaan Voinov oli tehokas kiekollinen puolustaja. Hän iski parhaalla NHL-kaudellaan 34 tehopistettä ja oli tärkeä osa Kingsin vuosien 2012 ja 2014 Stanley Cup -mestarijoukkueita.
Viime vuosina venäläiskonkarin tehot ovat kuitenkin olleet laskusuunnassa. Voinov takoi vielä kaudella 2019–20 pelaamissaan 59 KHL-ottelussa tehot 11+30=41. Sen jälkeen miehen pistetuotanto on ollut kuitenkin laskusuhdanteessa.
NHL-uransa jälkeen Voinov on edustanut KHL:ssä Pietarin SKA:ta, Avangard Omskia, Moskovan Dinamoa, Ak Bars Kazania sekä Torpedo Nižni Novgorodia.
NHL:ssä Voinov pelasi kaikkiaan 190 runkosarjaottelua. Pudotuspeleissä kokemusta kertyi 64 ottelun verran.
Nyt kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja yrittää saada uralleen vielä uutta nostetta pikkukaupunki Habarovskissa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kissa vei Tommi Niemelän kielen murskatappion jälkeen: ”Ei mulla ole mitään sanottavaa”
- HIFK:n hyökkääjävärväys nousi sankariksi – Ilveksen vahvistus isoissa vaikeuksissa
- Pohjois-Amerikassa pyöräytettiin vaihtokauppa – tietää huonoa Tapparalle?
- Brad Marchandilta tyly kuitti toisen NHL-seuran kapteenivalintaan
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden