Kommentti: KooKoo voitti bonusriidassa vähän rahaa – hävisi paljon enemmän imagopuolella

Ilta-Sanomat kertoi tänään ensimmäisenä tiedotusvälineenä Suomessa, että jääkiekon liigaseura KooKoo on voittanut kevään 2014 nousubonuksia koskeneen kiistan entistä päävalmentajaansa ja seitsemää ex-pelaajaansa vastaan.
Itä-Suomen hovioikeus päätyi sille kannalle, ettei seuran tarvinnut maksaa liiganoususta luvattuja bonuksia, koska valmentajan ja pelaajien sopimus oli päättynyt ennen kuin nousu Liigaan varmistui kabinetissa.
Päävalmentaja Juha Juujärvi sekä pelaajat Timo-Pekka Heikkinen, Santtu Huhtala, Aatu Hämäläinen, Mikael Kuronen, Nico Lehto, Jussi Nättinen ja Teemu Tallberg olivat auttaneet KooKoota voittamaan Mestiksen mestaruuden 2014, minkä ansiosta seura sai anoa liigapaikkaa kaudeksi 2015–16.
Edellä mainitun kahdeksikon sopimukset päättyivät 30.4.2014, ja työnantaja oli Kouvolan edustusjääkiekko ry. Nousu varmistui kabineteissa syksyllä 2014. Keväällä 2015 KooKoon jääkiekkotoiminta siirtyi uudelle osakeyhtiölle KooKoo Hockey Oy:lle, jonka nimissä seura aloitti taipaleensa Liigassa.
Osakeyhtiö katsoi, ettei sen tarvitse maksaa bonuksia näille kahdeksalle henkilölle, koska nämä eivät olleet siirtyneet uuden yhtiön palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Kukaan pelaajista ei pelannut KooKoossa enää kaudella 2014–15.
Toukokuussa 2016 käräjäoikeus määräsi KooKoon maksamaan yhteensä 55 000 euron bonukset ja 21 500 euron oikeudenkäyntikulut. KooKoo haki ja sai kiistalle uuden ratkaisun nyt hovioikeudesta. Valmentaja ja pelaajat jäivät ilman bonuksia ja joutuivat lisäksi maksamaan reilun 27 000 euron oikeudenkäyntikulut.
KooKoo siis ”voitti” hovioikeuden ratkaisulla vähän yli 100 000 euroa. Juujärvi ja pelaajat sen sijaan kärsivät hovioikeuden päätöksestä yhteensä reilut 80 000 euroa – noin kymppitonnin per mies.
Se on valtava summa alasarjatason pelaajille. Vain Kuronen (sittemmin SaiPa ja Ilves) ja Tallberg (Sport ja Jukurit) ovat tuon kauden jälkeen pelanneet Liigassa.
* * *
Jokainen normaalilla maalaisjärjellä varustettu lienee samaa mieltä, että Juujärvelle ja pelaajille olisi kuulunut maksaa heidän ansaitsemansa bonukset. He nimenomaan olivat ne ansainneet auttamalla joukkueen nousun mahdollistaneeseen Mestiksen kärkisijaan. Mutta arkijärki ei oikeudessa aina paina mitään.
Seurakin halusi pullikoida järjen ääntä vastaan ja perustella bonuksien maksamatta jättämistä muuttuneella yhtiöjärjestyksellä – joka sen oli pakko tehdä saadakseen liigalisenssin. Kouvolan Sanomien mukaan KooKoo perusteli kesän 2016 tiedotteessaan asian viemistä hovioikeuteen mm. tapauksen vaikeaselkoisuudella.
”Bonuskiista on seuran näkemyksen mukaan johtunut Liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton tekemistä lukuisista sarjajärjestelmämuutoksista, joihin kumpikaan kiistan osapuoli ei voinut vaikuttaa”.
KooKoo siis ikään kuin ulkoisti ongelman Liigan ja liiton syyksi, ja tähän vedoten kieltäytyi maksamasta bonuksia.
Kyllä. Satatuhatta euroa on pienen talousalueen heikolle liigaorganisaatiolle melko iso raha. Mutta se on paljon vähemmän kuin on kymppitonni sittemminkin Mestiksessä valmentaneen Juujärven ja kyseisten pelaajien taskuissa.
Imagomielessä KooKoo sitten hävisikin paljon enemmän kuin satatonnia. Tämänpäiväisen hovioikeuden päätöksen jälkeen KooKoo on pelaajien ja valmentajien silmissä seura, joka ei välttämättä halua pitää kiinni tehdyistä sopimuksista. Ei varsinkaan herrasmiessopimuksista tai -hengestä.
Taas kerran riidan päätteeksi saatiin oikeudesta ratkaisu, jossa on pelkkiä häviäjiä.
Lue Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu täältä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Tappara-kolossi hakee NHL-sopimusta
- Yli 700 NHL-ottelun konkari solmi uuden sopimuksen – siirtyy Eurooppaan
- Lähde: Nämä NHL-seurat kiinnostuneet olympialaisiin valitusta sentteristä – suomalaislupaus mukana spekulaatioissa
- NHL:ltä iso päätös: vapaille markkinoille viisi uutta pelaajaa!
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Aleksandar Georgiev vaihtaa NHL-seuraa – suomalaisille kova kilpailija!
- Leijonat-puolustajan kaudelle ikävä startti – joutuu pitkälle sairauslomalle
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!