Buffalo Sabres pääsi sopimukseen kesällä hankkimansa puolustajan kanssa – pelaa ”joukkueen näköistä” kiekkoa
Buffalo Sabresin ja puolustaja Nathan Beaulieun aina yhtä epämiellyttävä välimieskäsittely odotti kolmen päivän päässä. Maanantain ja tiistan välisenä yönä Suomen aikaa seura ja pelaaja pääsivät kuitenkin sopuun jatkosoimuksesta, NBC Sports kertoo.
Sabres hankki Beaulieun kesällä Montreal Canadiensista vaihdossa kolmannen kierroksen varausvuoroon. Beaulieu on alunperin Canadiensin 1. kierroksen 17. varaus kesältä 2011, mutta hänen uransa Habsissa ei koskaan lähtenyt aivan odotetulle kehitysuralle.
Kolmella viime kaudella Beaulieu pelasi Canadiensissa yli 60 ottelua kaudessa, ja viime kauden 74 runkosarjan ottelussa mies keräsi tehot 4+24=28.
Beaulieusta on koko ajan odotettu joukkueensa kärkipuolustajia. Mutta etenkin helmikuussa Canadiensin päävalmentajaksi tulleen Claude Julienin aikana Beaulieun vastuu väheni jatkuvasti. Pudotuspeleissä Beaulieu jopa katseli ratkaisuottelun katsomosta.
Sabresissa Beaulieu pääsee puolustajalegenda Phil Housleyn oppiin. Kesäkuussa Beaulieu kuvailikin siirtoa ”suureksi helpotuksen huokaukseksi”.
(Lue Suomikiekon alkuperäinen juttu tästä.)
– Minulla on valtavan hieno mahdollisuus kehittyä pelajaana sellaisen valmentajan opissa, joka pelasi samalla tavalla kuin itse tykkään pelata, Beaulieu korosti.
Myös Housley on antanut ymmärtää, että Beaulieu edustaa puolustajatyyppiä, jollaisia hän haluaa joukkueeseensa. Housley haluaa myös puolustajiensa osallistuvan hyökkäyksiin aktiivisesti.
– Mielestäni jääkiekon nykysuuntaus on vauhdikas pelaaminen, johon kuuluu viidellä miehellä hyökkääminen. Puolustajamme osallistuvat erittäin vahvasti hyökkäämiseen. Totta kai meidän pitää puolustaa hyvin, mutta jos saamme viisi miestä hyökkäämään, todennäköisyydet kääntyvät meidän eduksemme. Pelimme on nopeaa, Housley sanoi aiemmin NBC Sportsille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio