Calgaryn tulevaisuus näyttää valoisalta – ”Meillä on yksi parhaista puolustuksista”
Calgary Flames on rakentanut joukkuettaan järkevästi kohti ensi kautta. Seurajohto on maltillisesti pitänyt kiinni pelaajarungostaan, minkä lisäksi joukkueen maalille hankittiin Arizona Coyotesista kokenut maalivahti Mike Smith.
Joukkueen tulevaisuus näyttää hyvältä, kun kärkipelaajat on kiinnitetty useaksi vuodeksi nykyisillä sopimuksillaan.
Ykköshyökkääjä Johnny Gaudreau ja joukkueen kapteeni Mark Giordano jatkavat Flamesissa vielä viisi vuotta. Ykkösketjun toisella lenkillä Sean Monahanilla on sopimusta puolestaan jäljellä peräti kuusi vuotta.
Puolustuksen tuoreella hankinnalla Travis Hamonicilla sekä tärkeistä pelaajista T.J. Brodiella, Troy Brouwerilla sekä Michael Frolikilla on kaikilla kolmen vuoden sopimukset taskussaan.
– Kun tarkastelee joukkueemme sopimuksia, monet niistä loppuvat 2-3 vuodessa. Se on meille se aika, jolloin voimme tehdä jotain melko hienoa. Mielestäni tämä on hieno suunta, tähtihyökkääjä Gaudreau sanoo NHL.comin haastattelussa.
Erityisesti Calgaryn alakerta on vahvistunut Smithin tulon myötä. Lisäksi Hamonicin tulo puolustukseen tarkoittaa sitä, että Flamesin puolustuksessa luutivat hänen lisäkseen Brodie, Giordano sekä Hamilton. Nämä pelaajat muodostavat puolustuksen kärkinelikon, joka kestää vertailun kaikkien NHL-seurojen kanssa.
Gaudreau vertaa Flamesin alakertaa viime kaudella finaaleihin yltäneeseen Nashville Predatorsiin.
– Mielestäni meillä on yksi sarjan parhaista puolustuksista ja hyvä maalivahti. Se, mitä Predators teki pudotuspeleissä perustui siihen, että heidän puolustajansa nousivat esille. Luulen meidän puolustajiemme pystyvän samaan, Gaudreau pohtii.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!