NHL:n surkeimmalle seuralle kova vahvistus – paikkaa Vegasin valinnan jättämän aukon
Anaheim Ducksissa loistavan kauden pelannut maalivahti Jonathan Bernier on siirtynyt Colorado TSN:n toimittaja Bob McKenzie kertoo Twitter-tilillään.
Bernierin nykyinen kahden vuoden mittainen ja 8,3 miljoonan dollarin arvoinen sopimus päättyi lauantaina, joten 28-vuotias kanadalainen on vapaa etsimään uutta seuraa NHL:stä.
Bernier pelasi tällä kaudella 39 ottelua, joissa hänen torjuntaprosenttinsa oli 91,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,5. Miehen voittosaldo oli huima 21-7-4.
Urallaan myös Los Angeles Kingsiä ja Toronto Maple Leafsiä edustanut maalivahti on Kingsin ensimmäisen kierroksen 11. varaus vuodelta 2006.
Bernier tulee paikkaamaan laajennusdraftissa Vegas Golden Knightsiin lähteneen Calvin Picardin jättämän aukon Avalanchen maalinsuulla.
Avalanchen toisena maalivahtina ensi kaudella toimii loukkaantumisen takia lähes koko tämän kauden sivussa ollut venäläisvahti Semjon Varlamov.
Avalanche oli NHL:n ylivoimaisesti surkein joukkue tällä kaudella, kun denveriläisjoukkue keräsi vain 22 voittoa 82 runkosarjaottelusta, joka oikeutti sarjataulukon viimeiseen sijaan.
Bernierin tulevan sopimuksen tiedot eivät ole vielä julki, mutta niiden odotetaan tulevan lähiaikoina.
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!