Venäjän suurin urheilulehti: Sekaisin oleva perinteinen venäläisseura laittamassa lapun luukulle!
Kuva: Ilari Isotalo
Venäjän suurin urheilulehti Sport-Ekspress kertoo Dinamo Moskovan laittavan todennäköisesti lapun luukulle.
Venäläisaviisin mukaan moskovalaisseuran tilanne on sen verran sekava, ettei sitä näillä näkymin nähdä ensi kaudella ollenkaan ruplaliigassa! Dinamon velkatilanne on varsin katastrofaalinen, sillä seura on pelaajille sekä yhteistyötahoille velkaa yhteensä jopa 31 miljoonaa euroa!
Moskovalaisseuran nykyjohdolla ei ole rahaa velkoihin, eikä uusia sponsoreitakaan ole näköpiirissä. Venäläislähde jatkaa, että VTB-pankilla olisi haluja jatkaa Dinamon sponsorointia, mutta tänä vuonna lanseerattu uusi sponsorointikäytäntö kierrättää rahan Dinamo Moskovan emoyhtiön kautta.
Emoyhtiö Dinamo on antanut KHL:lle takuut ensi kauden taloudellisista edellytyksistä. Ongelma on vaan se, ettei jääkiekkoseura läpäise KHL:n kriteerejä. Tämä johtuu siitä, että edelliskaudelta on velkoja, joita emoyhtiö ei ole kuittaamassa, pystyssä. Dinamolla ei ole tällä hetkellä edes valmiita pelaaja- eikä valmentajadiilejä.
Dinamon emoyhtiö katsoo, että viime kauden piikissä olevat 12,5 miljoonan euron pelaaja- ja valmentajapalkat ovat nykyisen jääkiekkoseuran johdon vastuulla. Sormi osoittaa erityisesti GM Andrei Safronovin suuntaan. Safronov antoi venäläismedialle viime viikon perjantaina varsin tulikiven katkuisia kommentteja emoyhdistyksestään. Safronovin mukaan välejä ei käytännössä ole, eikä tiedonvälitys toimi osapuolien välillä.
Sport-Ekspress väläyttää mahdollisuutta, että Dinamo Moskova laittaisi lapun luukulle ainoastaan tulevaksi kaudeksi. Käytännössä se voisi tehdä saman tempun kuin toinen moskovalainen, entinen kriisiseura Spartak, joka muutama sesonki sitten tervehdytti talouttaan vuoden paussilla palatakseen takaisin KHL-näyttämölle. Aiemmin on väläytelty, että Dinamo voisi fuusioitua Vitjazin kanssa (uutinen).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu