Tällaisen vastustajan Leijonat saa MM-avauksessa – ei mitään ilmaiseksi
Valko-Venäjä astelee tänään Suomea vastaan Pariisissa MM-kilpailuiden avauspäivänä.
Leijonille avausottelu ei ole minkään asteinen alkulämmittely, vaikka Valko-Venäjällä ei ole ainuttakaan NHL-vahvistusta.
Joukkue koostuu kuitenkin lähes täysin KHL-pelaajista, jotka ovat kaikki tottuneet pelaamaan ympäri vuoden kovia pelejä. Lisäksi suurimmalle osalle pelaajista MM-turnaukset ovat jo tuttua kauraa, mikä helpottaa varmasti kisoihin valmistautumisessa.
Erityisesti ylivoimalla Suomen kiusana tulevat olemaan veljekset Andrei Kostitsyn ja Sergei Kostitsyn. Takavuosien NHL-tähdet ovat edelleen tärkeissä rooleissa omissa KHL-joukkueissaan. 32-vuotias Andrei latoi esimerkiksi HK Sochissa tällä kaudella 34 tehopistettä 51 runkosarjan ottelussa.
Valko-Venäjä tuskin tulee esittämään taiturimaisia temppuja kiekon kanssa Suomen puolustusalueella, mutta joukkueen isokokoinen puolustus tulee olemaan haaste puolestaan Suomen hyökkääjille.
Viime vuoden kisoissa Suomi nappasi vakuuttavan 6-2 voiton joukkueiden kohtaamisessa, mutta perjantaina nähdään, onko meritoitunut kanadalaisvalmentaja Dave Lewis ladannut joukkueensa oikealla tavalla iskuun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”