Ruotsin NHL-supertähti vitsaili unelmien täyttymisen jälkeen – ”Hänellä kolme, minulla vain yksi”
KÖLN. Kevään MM-kisojen finaali huipentui erityisesti yhteen tarinaan.
Ruotsi sai kisoihin mukaansa New York Rangersin supertähden Henrik Lundqvistin, joka halusi tulla pelaamaan veljensä Joel Lundqvistin rinnalle.
– Henrik oli todella pettynyt, kun he tippuivat Rangersin kanssa NHL:ssä. Sanoin, että meillä on hyvä ryhmä. ”Haluamme sinut, tarvitsemme sinua!” Hän tuli ja pelasi aivan huipputasolla. Aivan mahtavaa, veljeksistä Joel hehkutti pelin jälkeen.
– Kulta on aina kulta, mutta että voittaa sen vielä Henrikin kanssa täällä. Kasvoimme yhdessä ja katsoimme aina kun Ruotsi pelasi esimerkiksi MM-kisatasolla. Nyt sitten kultaa. Tämä on kuin unelmien täyttymys! Uskomaton tunne!, Joel jatkoi.
Veljeksien kommentit olivat erittäin haluttua tavaraa sen jälkeen kun Ruotsi oli kaatanut Kanadan rankkareilla. MM-finaali meni Ruotsin nimiin lukemin 2-1.
Haastattelualueella Joel eteni pisteeltä toiselle. Henrik seurasi piakkoin perässä.
– Kun lähdin New Yorkista, olin todella pettynyt. Näin kuitenkin, että tämä on mahtava mahdollisuus minulle tulla, pelata maamme puolesta ja pelata veljeni kanssa, Henrik mietti.
35-vuotiaille Lundqvisteille tämän kevään mahdollisuus saattoi olla jopa viimeinen kansainvälisellä tasolla.
– En tiedä montako niitä enää tulee. Tämä oli tavoite, tästä unelmoin, Henrik tunnelmoi.
Henrikille nimenomaan Kanadasta oli ehtinyt tulla paha peikko. Siltäkin kannalta sunnuntain voitto maistui erityisen maukkaalta.
– Olen hävinnyt heille olympialaisissa ja MM-kisoissa, joten ajattelin, että nyt on aika päihittää heidät. Kun pystyimme tekemään sen, tunne oli aivan mahtava, Henrik hehkutti.
Henrik innostui myös hieman vitsailemaan veljesasetelmasta.
– Ainoa juttu on se, että hänellä on kolme (kultaa), minulla vain yksi, Henrik letkautti.
Ruotsin joukkue matkaa takaisin kotimaahan maanantaina.
– Pääsemme jakamaan kultajuhlat kansan kanssa. Tiedossa ovat varmasti huimat juhlat. Ainakin pitäisi olla!, Joel uskoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona