Ville Leinolle odotetusti lähtö Ruotsista – uran jatko kysymysmerkkinä
Kuva: Ilari Isotalo
Ruotsin pääsarjan SHL:n runkosarjan voittanut, mutta pudotuspeleissä tylysti puolivälierissä Brynäsille pudonnut Växjö Lakers on ilmoittanut verkkosivuillaan torstaina, että neljä kuluneen kauden ulkomaalaisvahvistusta jatkaa uusiin maisemiin.
Hyökkääjien Jeff Tambellinin ja Josh Hennessyn lisäksi entisen suomalaisen NHL-tähden Ville Leinon ura Växjössä on tullut päätökseen. Lisäksi joukkueen tähtipuolustaja Nick Bailen on jatkamassa uraansa KHL:ssä.
– Jeffillä, Joshilla ja Villellä kaikilla kolmella oli päättyvät sopimukset, joita emme nykyisessä tilanteessamme aio jatkaa. Nick puolestaan aikoo käyttää sopimuksessa olleen KHL-pykälän ja aikoo siitä syystä lähteä, seuran urheilujohtaja Henrik Evertsson sanoo tiedotteessa.
33-vuotias Leino saapui Växjön riveihin kesken viime kauden. Ajoittain hyviä otteita esittänyt kiekkotaituri ei löytänyt tasaisuutta tehopisteisiinsä. Tällä kaudella Leino viimeisteli runkosarjassa 23 tehopistettä 44 ottelussa.
Leino tienaa edelleen yli miljoona dollaria vuodessa NHL-seura Buffalo Sabresista, jonka kanssa hän purki sopimuksensa vuonna 2014.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura