TAMPERE. Kolmannessa finaaliottelussa Tampereella melkoiseksi kohutapaukseksi nousi jo avauserän taklaus, jossa Tapparan Otso Rantakari osui polvi edellä KalPan hyökkääjään Alexander Ruuttuun.

Ruuttu loukkaantui tilanteessa, eikä palannut enää kehiin.

Ottelun tuomaristo ei antanut tilanteesta minkäänlaista jäähyä.

Otteluvalvoja Sami Seppälä nosti tapauksen suhteen kädet ylös.

– Sen tilanteen suhteen ollaan siinä vaiheessa, että olen lähettänyt sen päävideotuomarille eteenpäin, koska KalPan pelaaja loukkaantui. Mä en voi valitettavasti kommentoida lähettämisen jälkeen. Se on muut Liigan jäsenet, jotka sitä kommentoivat, Seppälä sanoi.

Miten on mahdollista, että kahdeksan silmän ohi meni tuollainen taklaus?

– Mä en voi mennä poikien paidan sisään. Enkä kommentoi sitäkään.

KalPan päävalmentaja Pekka Virta ilmaisi suoraan pelin jälkeen, että ottelun toisella päätuomarilla Teemu Salmisella on ”jotain häntä vastaan”. Virran mukaan Salminen oli myös käynyt komentamassa KalPa-luotsia pitämään ”nokkansa kiinni” tai Virta lentäisi ulos pelistä.

Kuulostaako tuollainen huolestuttavalta?

– Mulla on yhteydet alas ja mä en ole kuullut tuollaista. En voi siihen ottaa kantaa.

– Jos puhuttaisiin siitä, että miten pitäisi toimia, niin ei tietenkään saisi, mutta mä en ole edes havainnut, että tuolla tavalla olisi toimittu, Seppälä jatkoi.

Tilanne etenee nyt päävideotuomarin Kai Tervosen käsiteltäväksi. Seppälä itse antaa myös raportin tapahtuneesta.

Tilanteessa taklaajana toiminut Rantakari iski Tapparan 2-1-voittomaalin lauantain ottelussa.