Vielä viime keväänä Leijonia valmentanut Kari Jalonen on onnistunut luotsaamaan SC Bernin Sveitsin mestaruuteen tällä kaudella.

Bern päihitti finaalisarjassa EV Zugin voitoin 4-2.

Jaloselle kausi Bernissä ja Sveitsissä oli uran ensimmäinen.

Suomessa Jalonen on luotsannut joukkueensa päävalmentajana mestaruuteen yhteensä neljään eri kertaan. Tämän lisäksi Jalosella on kolme mestaruutta apuvalmentajana.

Jalosen lisäksi Bernin penkin takana toimi myös kaksi muuta suomalaista. Kultamitalit sujautettiin sekä Ville Peltosen että Samuel Tilkasen kaulaan. Peltonen ja Tilkanen toimivat Bernissä apuvalmentajina.

Seuran riveistä löytyy Liigasta tuttuja pelaajia. Hyökkäyosastoa kun vahvistivat Ryan Lasch ja kesken kauden Lukosta seuraan vaihtanut Aaron Gagnon.