NHL-seuran kovan luokan ruotsalaislupaus vaikeuksissa – vietiin jo siirtohuhujen keskelle
NHL-seura Buffalo Sabres varasi viime kesänä vuorolla kahdeksan ensimmäisellä kierroksella. Silloin Sabres nappasi itselleen ruotsalaishyökkääjän Alexander Nylanderin, joka oli hyvin esillä tuoreimmmissa nuorten MM-kisoissa.
Nylander, 19, on ollut kuitenkin vaikeuksien keskellä ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan.
Sabres laittoi hänet juniorisarjan sijaan AHL:ään, missä hän on viilettänyt tällä kaudella Rochester Americansin riveissä.
49 ottelussa ruotsalaishyökkääjä on nakuttanut tehot 7+15=22.
Nylanderin kausi on jättänyt ilmoille kysymysmerkkejä ja hänet ehdittiin viedä jo siirtohuhujen keskelle.
– Sabresin GM Tim Murray ampui nopeasti alas väitteen siitä, että Nylander olisi tarjolla. Hän on ollut vaikeuksissa Rochesterissa ja liikkeellä on ollut viestejä siitä, miten ilmoilla on ollut pettymystä molempien osapuolten välillä. On kuitenkin aivan liian aikaista luopua hänestä ja Murray tietää sen, Sportsnetsin toimittaja Elliotte Friedman kirjoitti.
Nylanderin ensimmäinen kausi Pohjois-Amerikassa meni nappiin. Silloin hän pelasi kuitenkin vielä juniorisarjojen puolella OHL:ssä Mississauga Steelheadsin riveissä.
Alexander on Toronto Maple Leafsissa pelaavan William Nylanderin veli ja legendaarisen ruotsalaissentterin Michael Nylanderin poika.
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!