NHL-legenda: ”Olisin halunnut palata, mutta se ei onnistunut”
Kertaalleen jo uransa vuonna 2014 päättänyt Aleksei Kovalev pelaa enää harvakseltaan jääkiekkoa.
Venäläislegenda, 43, teki viime lokakuussa yllätyspäätöksen, sillä mies palasi tosipeleihin kahden vuoden tauon jälkeen. Seurana oli tällä kertaa Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla pelaava EHC Visp, jossa Kovalev työskentelee myös muissa tehtävissä.
Kovalev pelasi viimeksi 10. tammikuuta 2017. Tammikuun lopulla 2016 kiekkolegenda uhitteli jopa NHL-paluulla, mutta nyt mies näyttää ymmärtäneen, ettei diiliä ole enää tulossa.
– Olisin halunnut palata, mutta se ei onnistunut. Siksi työskentelen täällä sveitsiläisseurassa GM:n ja urheilujohtajan tehtävissä. Nyt teen enemmän kehitystyötä, Kovalev sanoo Championatille.
– Tällä kaudella olen pelannut 11 peliä Vispissä. Peleissä olen käytettävissä, jos minua tarvitaan. Sveitsin kakkosliigassa voi käyttää ainoastaan kahta ulkomaalaista. Jos toinen on loukkaantunut, olen silloin mukana.
– Eihän 11 peliä paljon ole, mutta keskitynkin enemmän jään ulkopuoliseen työhön. En haluaisi enää pelata, haluan tehdä töitä. Olen tajunnut, ettei minulla ole enää mahdollisuuksia pelata missään [korkealla].
Kovalev on olympiavoittaja vuodelta 1992 ja olympiapronssimitalisti vuodelta 2002. Stanley Cupin hän voitti 1994. NHL-pelejä miehellä on vyöllään 1316 pistein 430+599=1029. Edellisen kerran NHL:ssä hän pelasi kaudella 2012-13 Pittsburghissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä