Ranskan pitkäaikainen luottovahti Cristobal Huet päättää maajoukkueuransa kevään MM-kisoihin.

Ranskan maajoukkueessa kaudella 1996-1997 debytoinut Huet kertoo päätöksestään IIHF:n verkkosivuilla.

Huet on pelannut 12 MM-kisat ja kahdet olympialaiset.

– Vuodet vaihtuvat, mutta pelaamisen ilo säilyy. NHL-vuosien jälkeen pääsin jälleen maajoukkueen mukaan. Joka vuosi haluamme puolustaa maamme värejä MM-kisoissa. Oman maan puolesta pelaaminen on jännittävä haaste, Huet kertoo.

41-vuotias Huet on ainoa NHL:ssä torjunut ranskalaisvahti. Hänen vyölleen kertyi kausina 2002-2010 yhteensä 272 NHL-ottelua.

Kaudella 2009-2010 hän voitti Stanley Cupin Chicago Blackhawksin riveissä. Huet on ainoa ranskalainen, joka on saavuttanut himoitun voiton.

Maalivahti torjuu seuratasolla kiekkoja Sveitsin NLA-liigan Lausannessa, jonka kanssa miehellä on sopimus myös ensi kaudesta.

MM-kisat pelataan toukokuussa Pariisissa ja Kölnissä.