Jokereille hyviä ja huonoja uutisia sairastuvalta – työmyyrän kausi ohi
Kuva: Ilari Isotalo
Jokerit on ollut viime aikoina jännä joukkue KHL:ssä.
Se on hävinnyt sarjataulukossa alemmilla sijoilla oleville joukkueilla, mutta aivan kärjessä keikkuvaa SKA:ta se on kiusannut kunnolla.
Tammikuun aikana Jokerit on pelannut yhdeksän ottelua, joista se on voittanut vain kaksi. Molemmat voitot ovat SKA:lta.
Torstaina se koki pahan romahduksen Hartwall Arenalla, kun Avtomobilist otti mukaansa 6-2-voiton.
Lauantaina Jokereilla on vastassa kotiottelussa Jugra Hanti-Mansijski.
Kello 16 alkavaan kamppailuun narriryhmä sai sekä hyviä että huonoja uutisia.
Kokoonpanoon palaa loukkaantumisista kärsinyt Joey Hishon ja terveenä katsomossa torstaina istunut Topi Jaakola.
Hishon astelee kolmosketjun keskelle Tommi Huhtalan ja Marko Anttilan väliin. Jaakola puolestaan ottaa paikkansa kakkospakkiparista Ville Lajusen viereltä.
Samalla ilmoille kantautui huonoja uutisia, sillä sen todellinen työmyyrä Tomi Mäki on loppukauden ajan sivussa pelikentiltä.
Mäki pelasi vielä torstaina Avtomobilistia vastaan, mutta perjantaina tehdyissä tutkimuksissa selvisi, että hyökkääjän kausi on ohi. Seuran mukaan edessä on useamman kuukauden toipumisaika, mikä tarkoittaa sitä, että Mäki palaa tositoimiin vasta ensi kauden alussa.
Jokereiden kokoonpano lauantain otteluun:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti