NHL-seuran maalivahtihankinta huippuvireessä – pakotti sensaatioveskarin farmiin
Ottawa Senators hankki aiemmin tällä kaudella Pittsburgh Penguinsista maalivahti Mike Condonin paikkaamaan maalivahtitilannettaan, kun Craig Anderson on aika ajoin poissa syöpää sairastavan vaimonsa takia ja Andrew Hammond kärsi vammasta aiemmin tällä kaudella.
Condon on tullut ryminällä sisään Senatorsiin. Sunnuntain vastaisena yönä 26-vuotias maalivahti pelasi jo toisen nollapelinsä uudessa seurassaan pysäyttäessään kaikki 24 Florida Panthersin laukausta.
Pelattuja otteluja jenkkivahti ei ole tarvinnut kahden nollapelin hankkimiseen kuin viisi.
– Kaikki on kiinni joukkuepuolustuksesta ja jätkien itsensä likoon laittamisesta, tämä oli hyvä esimerkki, Condon vähätteli Ottawa Citizenin mukaan.
– Maalivahti on vain yhtä hyvä kuin puolustuksensa, ja puolustus oli erittäin hyvä.
Condon on kirjannut viidestä ottelustaan nyt torjuntaprosentin 94,2 ja päästettyjen maalien keskiarvon 1,77.
Samaan aikaan kun Condon kahmii peliminuutteja ja pysäyttää kiekkoja, tilanne on käynyt Hammondin kohdalla vaikeaksi.
Kaudella 2014-15 sensaatiomaisesti Senatorsin tolppien välissä kiekkoja pysäyttänyt Hammond joutui aiemmin siirtolistalle, josta häntä ei kuitenkaan poiminut kukaan.
Nyt 28-vuotias kanadalainen on lähetetty farmiin AHL-seura Binghamton Senatorsiin.
Viimeksi tositoimissa Hammond on ollut NHL:ssä lokakuussa. Kahdessa tällä kaudella pelaamassaan ottelussa hän kirjasti vaatimattoman torjuntaprosentin 79,3 ja päästettyjen maalien keskiarvon 4,50.
Jos twiitti ei näy, katso se tästä linkistä.
Roster update: The #Sens have re-assigned goaltender Andrew Hammond to @SenatorsAHL.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!