Jenkkihyökkääjällä Tim Kennedyllä pelit Euroopassa eivät ole sujuneet kovin kaksisesti.

Kennedy, 30, siirtyi kesken viime kauden Neftekhimik Nizhnekamskista Jokereihin, missä hän ei otteillaan noussut mitenkään fanien suureksi suosikiksi.

Kesällä matka jatkui Ruotsiin, missä osoitteeksi tuli Luulaja.

Mutta homma ei sujunut sielläkään.

Aftonbladetin mukaan Kennedy on saanut lähtöpassit seurasta.

– Näkisin, että Luulaja on paljon, paljon parempi seura ilman häntä, toimittaja Hans Abrahamsson niputti.

Näin Kennedy on flopannut nyt kaikissa kolmessa seurassa Euroopan vierailunsa aikana.

Odotukset häntä kohtaan ehtivät olla korkealla, sillä hän on ehtinyt pelata urallaan muun muassa 162 NHL-ottelua muutamassa eri organisaatiossa.

18 ottelussa Luulajassa Kennedy iski vain tehot 2+2.

Joukkueena Luulajan kausi on ollut surkea ja se on tällä hetkellä SHL:ssä vasta sijalla 10. Muutoksia seurassa on riittänyt viime päivinä myös muuallakin kuin pelaajapuolella, sillä urheilutoimenjohtaja Lars Bergström irtisanoutui tehtävästään keskiviikkona.