Blokattujen laukausten ennätysmies: ”On pystytttävä hyppäämään laukaisulinjalle””
Pieni koko ei Edmonton Oilersin puolustajaa Kris Russellia haittaa, sillä laukausten eteen hyppimisestä tunnettu Russell teki kaudella 2014-15 NHL:n ennätyksen blokattuaan 283 laukausta Calgary Flamesin paidassa.
Russellin omien sanojen mukaan laukojan pitää luulla, että hänellä on vapaa laukaisulinja edessään.
– Sitten aivan viime sekunnilla, otat linjan pois häneltä. Yrität saada laukojan tekemään ensimmäisen liikkeen. NHL:ssä on paljon hyviä pelaajia ja paljon valelaukauksia menee läpi. Jos menet jäihin liian aikaisin, he luistelevat ympäri tai laukovat lävitsesi, Russell kertoo NHL-toimittaja Jouni Niemiselle.
Taitava 29-vuotias puolustaja kertoo, että laukausta blokatessa on otettava monta asiaa huomioon.
– On tärkeää pitää mailaa oikeassa asennossa. Sillä voi blokata paljon laukauksia ja ottaa laukaisulinjoja pois. On aina oltava vastustajan ja oman maalin välissä, ja on pystyttävä hyppäämään laukaisulinjalle, jos pelaaja ottaa ylimääräisen askeleen. On pystyttävä liikkumaan samaan aikaan hänen kanssaan, Russell kertoo.
Raskas pelitapa on pitänyt hänet yllättävän terveenä, mihin vaikuttaa varmasti hänen taitonsa blokkaustilanteissa.
– Minulla on ollut hyvää onnea. Enimmäkseen kuhmuja ja mustelmia. Rystynen ja yksi sormi on murtunut, mutta onneksi se oli pikkusormi ja alin rystynen, joten se ei haitannut peliäni.
Russellin mukaan on olemassa keinoja, joilla blokkaaja pystyy suojelemaan itseään.
– Kun menen polvilleni, painan leukani olkapääsuojustani vasten ja katson, koska kiekko tulee. Siten olen jonkin verran suojassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!