SaiPa on solminut sopimuksen puolustaja Lauri Taipaluksen kanssa.

Taipalus pelasi kaksi edellistä kautta HIFK:ssa. Tätä ennen hän kiekkoili SaiPassa kausina 2012-2014.

Nyt 28-vuotias puolustaja palaa takaisin Lappeenrantaan kahden vuoden kontrahdilla.

– Haluan isoa roolia ja menestystä joukkueelle. Molempiin on Lappeenrannassa hyvä mahdollisuus. Saimme siellä muutama vuosi sitten hyvän buumin päälle, mikä on jatkunut ja sitä taustaa vasten SaiPa oli selvä ykkösvalinta minulle. Ei tarvinnut paljon asiaa miettiä, Taipalus sanoo tiedotteessa.

Taipalus kertoo, että yhteisellä historialla oli merkityksensä päätöstä tehtäessä.

– Tuttuudella on merkitystä. Tiedän miten hommat toimii. Minulle tuttuja runkopelaajia on vielä mukana useita ja tiedän suurin piirtein mitä joukkue tulee olemaan.

– Tykkäsin siitä iloisesta ja positiivisesta meiningistä, joka joukkueessa ja organisaatiossa oli. Meillä oli mahtava kaveriporukka, joka pelasi kiekkoa. Sellaisessa on kaikkien hyvä olla, Taipalus selventää.

Puolustaja on pelannut Liigassa 186 ottelua pistein 14+52=66.