Ruotsalaiset voivat unohtaa KHL-seuransa
Kuva: Ilari Isotalo
Ruotsiin ei ole tulossa uutta KHL-seuraa.
Asia on hyvin selkeä, sillä Ruotsin jääkiekkoliitto ei ole näyttänyt vihreää valoa KHL-aikeille. Ei vaikka Crowns-niminen KHL-seura aloittaisi ”nollista”.
Koska Ruotsin jääkiekkoliitto ei anna lupaa, KHL ei myöskään aio astua ruotsalaisten varpaille.
– He ovat esittäneet taloudelliset takuut, paperit jäähallista ja nimittäneet päävalmentajan. Olemme kuitenkin erittäin pettyneitä, että Ruotsin jääkiekkoliitto on asettunut uutta seuraa, joka ei ole heidän systeemissä, vastaan, KHL-presidentti Dmitri Tshernyshenko sanoo RIA Novostille.
KHL-pomon mukaan KHL kunnioittaa Ruotsin jääkiekkoliiton päätöstä.
– Tiedämme, että Venäjän jääkiekkoliitto hyväksyisi Crownsin tulemisen KHL:ään, jos ruotsalaiset kollegat myöntyisivät siihen. Toivomme, että Crowns löytää argumentit, joilla se vakuuttaa Ruotsin jääkiekkoliiton siten, että KHL:stä olisi hyötyä ruotsalaiselle jääkiekolle.
Tshernyshenko lisää, että Crownsista tullaan keskustelemaan MM-kisojen aikana. Myös Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel on luvannut olla keskusteluissa mukana selvittämässä vastakkainasettelua, jonka tilanne on synnyttänyt.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”