HELSINKI. Leijonat julkisti perjantaina viimeiset World Cup -valintansa tuoreen päävalmentajan Lauri Marjamäen ja GM:n Jere Lehtisen toimesta.

Joukkueeseen nimettiin vielä seitsemän pelaajaa. Yksi maalivahti, kolme puolustajaa ja kolme hyökkääjää.

Aiemmin Leijonat oli nimennyt 16 pelaajaa, joita täydennettiin nyt. Maaliskuun alussa, milloin aiemmat valinnat tehtiin, silloin päävalmentaja Marjamäen mukaan otanta eri vaihtoehdoista oli vielä melkoisen iso.

– Siinä meillä oli paljon NHL-, AHL-, paljon Venäjällä pelaavia ja Suomessa sun muualla pelaavia pelaajia vaihtoehtoina. Mutta koko ajan se vaihtoehtojen lista typistyi ja typistyi, kun kaudet loppuivat. Sitten mentiin ihan viimeisiin valintoihin.

Lopulliset valinnat Marjamäen ja Lehtisen mukaan rustattiin ihan viime päivinä kokoon. Aivan viimeiset vasta torstaina illalla.

– Kyllä tässä viimeisten kahden viikon aikan pyörittiin siinä 14 pelaajan kohdalla. Siitä sitten ne seitsemän, Marjamäki taustoitti.

Tässä vaiheessa rannalle jääneitä pelaajia ei kuitenkaan unohdeta.

– On tärkeää myös pelaajille, jotka viime metreillä tippuivat tästä pois, olla heihin yhteydessä. Kaikkea voi kesällä sattua. Toivotaan toki terveyttä kaikille. Mutta että he tietävät heidän olevan seuraavana tulossa ja ovat valmiina jos portti aukeaa. Pitää olla huippukunnossa ja pitää olla tietyllä tavalla sama valmistautumiskaava mielessä, vaikka se raskasta onkin. Tietää, että ei ole joukkueessa, mutta sitten jos tulee jotain, niin sitten nähdään. Silloin pitää olla valmius yllä.

Kuinka paljon näitä pelaajia sitten on?

– Pakistossa pitää 1-2 olla, hyökkääjissä varmaan sellaiset 2-3 pelaajaa. Mutta toivotaan, että kaikki menee hyvin ja joukkue on tuossa muodossa 5.9.

Laineen ja Ahon valinnat

Iso huomio perjantain valinnoissa kohdistui Patrik Laineeseen ja Sebastian Ahoon, jotka säväyttivät myös miesten MM-kisoissa Venäjällä.

Kausi olikin heiltä melkoisen huima. Mainioita otteita Liigassa, mainioita otteita maajoukkueympyröissä.

– Sitä ajatteli alle 20-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen, että mahtavatko ehtiä tähän junaan, vaikka pelasivat upeasti. Mutta sitten keväällä kun mentiin eteenpäin Liigan pudotuspelejä ja MM-kisoja, niin tuntui vain, että mitä kovempi paikka, niin sitä paremmin he pelaavat.

– Sitten kun pistää silmät kiinnit ja miettii, että mitä he ovat reilun kolmen kuukauden päästä, Marjamäki mehustelee.

Kaksikosta Aho vakuutti erityisesti MM-turnauksen isoissa peleissä, missä hän oli selkeästi Leijonien parhaimmistoa. Vaikka mukana oli Mikko Koivun, Aleksander Barkovin ja Mikael Granlundin kaltaisia hahmoja.

– Tuttu pelaaja, mutta nuorten maailmanmestaruuden jälkeen katsottiin, että riittääkö. Ahon monipuolisuus.. se, että hän pystyy pelaamaan ykkösessä, nelosessa, sentterinä, laiturina. Ja vielä nyt kun katsoi, niin Venäjä-pelissä teki kaksi maalia ja oli yksi parhaista hyökkääjistä finaalissa. Kun kovissa paikoissa pystyy noin korkealla tasolla pelaamaan, niin kyllä se sitten varmisti.

– Ja tämä iso ryhmä, mikä tässä oli, eli GM:t, muut jäsenet johtoryhmässä ja valmennus, niin se oli aika yksimielinen päätös kaikkien osalta, Marjamäki paljasti.

Laineen kohdalla omalta osaltaan pinnalle nousi erikoisosaaminen.

– Mietittiin, että mitä osaamista me tarvitaan ja mitä meillä ei ole. Kyllähän Laineenkin osalta oli se, että mitä kovempi paikka, niin sitä paremmin hän pelaa, Marjamäki näki ja myönsi toki sen, ettei Laine onnistunut maalinteossa MM-turnauksessa kovia maita vastaan.

– Sekin on ihan totta. Kaikilla on omat kehityspolkunsa. Patrikilla on iso kesä edessä. Hän haluaa tehdä kaikki asiat vimpan päälle, hän on tosi voittajatyyppi ja voitontahtoinen. Mutta aina pikkaisen tarvitaan erilaisuutta, että jotain voi tulla. Nuoret ovat jänniä siitä, että sitä miettii koska heidän suoritustaso laskee, mutta näiden herrojen kohdalla se ei vaan laske.

– Ja vielä jos katsoo maalimääriä pudotuspeleissä ja MM-kisoissa, niin ovathan ne kovia, Marjamäki jatkaa viitaten Laineeseen.

Ketjuja miettien

Laineen ja Ahon kohdalla fakta on se, etteivät he ole pelanneet World Cupin alkaessa yhtään NHL-ottelua, kun taas melkeinpä kaikki vastassa olevat pelaajat ovat keränneet kokemusta pienestä kaukalosta jo vaikka kuinka.

Marjamäki ei näe tässä ongelmaa.

– He ovat ainoat pelaajat, jotka eivät ole tähän mennessä pelanneet Pohjois-Amerikassa meidn joukkueestamme. Mutta toisaalta lahjakkuus ja kyky oppia. He menevät aikuisten MM-kisoihin tai nuorten MM-kisoihin, Liigan pudotuspeleihin, mihin tahansa, niin sieltä puskee pinnalle kyky sopeutua, kyky oppia ja kyky omaksua. Se on kovaa luokkaa molemmilla pelaajilla.

Kokemattomuus Leijonien joukkueessa ei nousekaan Marjamäen mukaan mitenkään haasteeksi, vaikka esimerkiksi puolustus on erittäin nuori yleisilmeeltään.

– Jos katsoo meidän kokeneita pelaajia, Mikko Koivu, Valtteri Filppula, Jussi Jokinen, Sami Lepistö.. Leo Komarovia löytyy, Jori Lehterää.. meillä on loistavat maalivahdit. En mää sitä mieti. Jos miettii missä tulevaisuuden jääkiekko on ja missä mennään, niin kyllä siltäkin kannalta on aika vaikea ottaa kokeneempaa pelaajaa, että joku keski-ikä nousisi. Mun mielestä se ei ole se juttu.

– Totta kai kokemusta tarvitaan, mutta taas voittamaan oppii voittamalla. Nämä nuoret ovat voittaneet paljon ja kokemusta saa kokemalla.

– Pelisuoritukset olivat se tärkein juttu, millä näitä päätöksiä tehtiin, eikä mikään muu juttu, Marjamäki painotti.

Pikku hiljaa valmistautuminen alkaa kohti syksyn turnausta. Esimerkiksi ketjukoostumuksia Marjamäki on kelaillut jo paljon.

– Meillä on hyviä vaihtoehtoja. Varmaan melkein joka päivä tässä kesän aikana pyörittelee sitä kokonaisuutta. Kyllä se on aika tärkeä, kun kolme harjoitusta ja sitten ruvetaan pelaamaan.

– Mutta se on myös tärkeää, että kun tapaan pelaajat, niin keskustelen heidän kanssa vähän. Ja että kaikki ovat mukana päättämässä, niin se on paljon sitoutuneempi porukka. Kaikki tietävät mitä odotetaan ja semmoinen tunne, että heihin luotetaan. Silloin saadaan parhaat voimavarat myös esille joukkueesta.

Lisää Marjamäen ajatuksia muun muassa Leijonien päävalmentajana aloittamisesta ja samantien eteen tulevasta kovasta turnauksesta luvassa myöhemmin SuomiKiekko-sivustolla.

Lue lisää:
Kokemattomuus ei ongelmana Laineen ja Ahon kohdalla World Cupissa – “Ihan huikeita kavereita”
Päästääkö SKA Leijona-vahdin World Cupiin kesken kauden? – ”Ei ole ongelmaa”
Tuore Leijona-valmentaja puolustaa MM-floppia: ”Paransi loppua kohden”