Yllättävä kauppa vielä NHL:n siirtorajan loppukynnykselle – suomalaisveskarille uusi mahdollisuus?
NHL:ssä siirtoraja umpeutui Suomen aikaan kello 22, mutta vielä sen jälkeen kauppoja on tärähtänyt ilmoille.
Viimeisimpinä julki tuli Minnesota Wildin ja Calgary Flamesin kaupassa, jossa mukana oli myös suomalaistaho.
Wild nimittäin nappasi itselleen Flamesista hyökkääjän David Jonesin. Vaihdossa Flamesiin päin lähti kuudennen kierroksen varausvuoro tulevan kesän NHL-draftiin sekä suomalaismaalivahti Niklas Bäckström.
Bäckström ehti jumittua Wildissa katsomon puolelle, mutta Flamesissa mahdollisuuksia saattaa kuitenkin tulla vastaan. Calgaryssä Karri Rämö nimittäin on useamman kuukauden sivussa polvivamman takia, joten Bäckströmille saattaa tulla tilaisuuksia eteen.
Bäckströmin osalta pelaaminen saattaa kuitenkin tapahtua vasta ensi kauden puolella, mitä esimerkiksi Minneapolis Star Tribunen toimittaja Michael Russo ennusteli.
Tällä kaudella Bäckströmille ei ole merkattu pelattuja otteluita NHL:n puolella. Jones puolestaan on koonnut kasaan 59 ottelussa tehot 9+6=15.
- Leijonien MM-pakki kommentoi vammaansa – ”Vähän yllättäen tuli”
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- Ässät nappasi Pelicansin läpimurtopelaajan
- Taas meni uusiksi – tältä näyttää Leijonien uusi ykkösketju
- Tappara hankki toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan: ”Erinomaisia otteita maaotteluissa”
- Ilves vahvisti hyökkäystään olympiavoittajalla: ”Hienoa, että hän päätti palata Suomeen ja valitsi vaihtoehdoistaan Ilveksen”
- Jukurit-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen – sai lähes 100 000 dollarin bonuksen
- Leijonien sentteri pelasi vuodessa itsensä kokonaan uudelle tasolle – ”Silloin tuntui, että taso MM-kisoihin riittää”
- Kanadalle harvinainen nöyryytys MM-kisoissa! Joukkue suli totaalisesti kolmannessa erässä
- Mestis-seura rysäytti kovat hankinnat: Haaviin A:n SM:n historian paras pistemies sekä Liiga-puolustaja
- Jukka Jaloselta kehut kahdelle Leijonien pelaajalle – kertoi myös huonoja uutisia
- Toimittaja: Tapparan maalivahti loikkaamassa kilpailijan leiriin!
- Britannian maalivahti täräytti suoraan: ”Suomi on maailman paras jääkiekkomaa”
- Christian Heljangon siirtohuhuissa uusi jännittävä käänne!
- IL: Ruotsin Stanley Cup -voittaja hehkuttaa Leijonat-pelaajaa: ”Superonnellinen hänen puolestaan”
- Kärpät rakentaa hirmujoukkuetta! Nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- TPS:n ykkösvahti loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Oho! Jokerit jysäytti kerralla tiskiin viisi uutta pelaajasopimusta
- Toimittaja: Kiekko-Espoo tekemässä hurjan kaappauksen Tapparasta!
- Tappara rysäytti ison uutisen – tähtipuolustaja allekirjoitti vuoden sopimuksen: ”Erittäin tärkeä palanen”