HPK:lle uusi nokkamies – ”Tavoitteemme on selkeä”
HPK nimitti uuden nokkamiehen organisaatiolle, kun se valitsi uuden toimitusjohtajan.
Tehtävään astelee tradenomi Antti Toivanen, joka aloittaa tehtävässä toukokuun aikana.
HPK:n toimitusjohtajaksi Toivonen siirtyy Sp-Koti Oyn:n toimitusjohtajan tehtävistä.
– Valinnassa painoivat Toivasen johtamiskokemus sekä myynnin ja markkinoinnin osaaminen. Hän tuntee maakunnan ja on myös hyvin perillä HPK:n asioista, koska on HPK Liiga Oy:n hallituksen jäsen, toteaa HPK:n puheenjohtaja Jari Koskinen.
– Olen erittäin motivoitunut mahdollisuudesta kehittää ja viedä HPK:ta eteenpäin tässä isossa muutosvaiheessa. HPK on aina ollut iso osa elämääni ja kiekko-oppini olen saanut HPK:n junioreissa. Viime vuosina olen toiminut aktiivisena tukijana ja kumppanina, uusi toimitusjohtaja Toivanen itse kertoo.
HPK:n osakeanti on tuonut seuralle uusia omistajia yli 800 ja muun muassa ensi kauden joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa.
– Tavoitteemme on selkeä. Töitä tullaan tekemään oranssilla sydämellä ja kovalla tunteella, jotta HPK palautetaan sille kuuluvalle paikalle Liigan kärkikahinoihin. Tämä edellyttää meiltä urheilullisuuden palauttamista toimintamme keskiöön, mutta samalla meidän tulee johtaa ja kehittää liiketoimintaamme ammattitaitoisesti ja taloudellisesti kannattavasti eteenpäin, Toivanen linjaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!