Nelinkertaiselta Stanley Cup -voittajalta raju paljastus: ”Marihuana pelasti henkeni”
NHL:ssä 15 kautta pelannut Darren McCarty on taistellut uransa jälkeen alkoholismin kanssa.
McCarty päätti peliuransa keväällä 2009. Miehellä oli ongelmia jo peliuransa aikana, mutta sittemmin tilanne on pahentunut. McCartylla on ollut parempiakin hetkiä, kunnes hän on taas retkahtanut.
Tällä hetkellä McCarty kertoo voivansa paremmin kuin aikoihin. Hän valmistautuu innoissaan Detroit Red Wingsin alumniotteluun Colorado Avalanchea vastaan.
– Minulla on ollut erilaisia jaksoja. Tämä on erilainen. Tunnen oloni erilaiseksi monin eri tavoin, McCarty kertoi Detroit Free Pressille.
McCarty on kuvaillut juomistaan hänen demonikseen, mutta saanut tukea runsaasti vaimoltaan. Toisen merkittävän avun hän on saanut marihuanasta. Mies onkin iloinen siitä, että hän asuu Michiganin osavaltiossa, jossa lääkemarihuana on laillistettu.
– Se pelasti henkeni. Ilman sitä olisin kuollut, McCarty sanoi.
Vanha pelikaveri Kris Draper on pysynyt McCartyn uskollisena ystävänä ja tukihenkilönä.
– Yksi asia on se, etten ole koskaan tuominnut häntä. Olen aina ollut hänen ystävänä ja tulen olemaan jatkossakin, Draper painotti.
McCarty on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan yhdessä USA Todayn toimittaja Kevin Allenin kanssa. Vuonna 2013 julkaistun kirjan nimi on ”Viimeinen taisteluni: Tositarina jääkiekkotähdestä”.
McCarty pelasi kahta kautta lukuun ottamatta koko NHL-uransa Red Wingsissä. Hän voitti seuran riveissä neljästi Stanley Cupin. Kaudella 1996-1997 McCarty iski finaaleissa mestaruuden ratkaisseen osuman Philadelphia Flyersia vastaan.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Tapparalta hurja kaappaus – haaviin toisen Liiga-seuran kapteeni!
- Raju takaisku – Roope Hintzistä karu uutinen julki!
- Shokkiuutinen: NHL:n pudotuspelien maalikuningas jäi kiinni huumeista – massiivinen pelikielto!
- NHL-tähden provosoiva ele MM-kisoissa herätti huomiota: ”Ehkä minun ei olisi tarvinnut tehdä sitä”
- Jukka Jaloselta kovaa tekstiä Suomen ykkösketjulle: ”Ehkä pitäisi tehdä enemmän hommia”
- Konsta Helenius myönsi: Jukka Jalosen ratkaisu ”ei tuntunut kivalta”
- Tällaiset vammat rajusti loukkaantuneelle norjalaiselle tuli
- Jukka Jalonen paljasti: MM-kisojen sääntöjä muutettiin kesken kaiken – ”Ihan naurettavaa!”
- Jukka Jalonen penkitti Leijonien superlupauksen – antoi ytimekkään kommentin Viaplaylla
- Leijonat kukisti Norjan MM-kisoissa – hirmuvireinen Oliver Kapanen nousi pörssikärkeen!
- Jukka Jaloselta kehut kahdelle Leijonien pelaajalle – kertoi myös huonoja uutisia
- Toimittaja: Tapparan maalivahti loikkaamassa kilpailijan leiriin!
- Britannian maalivahti täräytti suoraan: ”Suomi on maailman paras jääkiekkomaa”
- Christian Heljangon siirtohuhuissa uusi jännittävä käänne!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- IL: Ruotsin Stanley Cup -voittaja hehkuttaa Leijonat-pelaajaa: ”Superonnellinen hänen puolestaan”
- Kärpät rakentaa hirmujoukkuetta! Nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- TPS:n ykkösvahti loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Oho! Jokerit jysäytti kerralla tiskiin viisi uutta pelaajasopimusta
- Toimittaja: Kiekko-Espoo tekemässä hurjan kaappauksen Tapparasta!