Patrik Laine finaalin ratkaisuista: ”Ei se mikään huippupaikka ollut”
Patrik Laine iski finaalissa Suomen avausmaalin käytännössä ottelun ensimmäisestä paikastaan. Osuma oli Suomen ykkösketjun ensimmäinen turnauksen kahdessa viimeisessä ottelussa.
Laine näytti, että lähes jokainen tilaisuus laukaista on hänelle paikka ratkaista.
– Ei sekään mikään huippupaikka ollut. Siinä ei ollut muuta tehtävää. Päätin kokeilla ja hyvä, että meni, Laine sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Hän ei ollut tyytyväinen siihen, miten ketju esiintyi ottelun aluksi.
– Meidän ketjumme ei ollut kahdessa ensimmäisessä erässä läsnä. Kolmannessa erässä saimme tehtyä pari tärkeää maalia, ja sitten jatkoerässä tuommoinen numero 24 (Kasperi Kapanen) astuu esiin ja käy laittamassa maalin. Uskomaton peli.
Mitä asioita käytiin kopissa läpi, kun Venäjä oli tasoittanut ja vienyt pelin jatkoerään?
– Ei siellä hirveästi tarvitse puhua. Kaikki tietävät, mitä piti tehdä, jos halusimme voittaa. Jatkoimme vain omaa peliämme.
Laine myös lisäsi oman pelinsä fyysistä aspektia turnauksen edetessä. Hän jakeli finaalissakin kovia pommeja, ja yksi niistä johti 2-2 –maalin alustaneeseen kiekonriistoon.
– Pelit kovenevat, ja silloin pitää lisätä fyysisyyttä. Meikäläinen tykkää siitä. Se tuli selkärangasta, eikä sitä tarvinnut miettiä.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!