Legendaarisimpiin kuuluva Leijonamme ensimmäisestä arvokisamitalistaan: ”Tuntuu hiukan oudolta”
Nuorten Leijonien voittaessa MM-kultaa sai yksi Suomen legendaarisimpiin pelaajiin ja kiekkohahmoihin kuuluva Veli-Pekka Ketolakin uransa ensimmäisen arvokisamitalinsa. ”Iso Musta” pelasi aikanaan kuudet MM-kisat, kahdet olympialaiset ja kaksi Kanada Cupia. Kultaa tuli kuitenkin ”vain” SM-liigasta. Nuorissa Leijonissa hän toimi joukkueenjohtajana.
Miltä arvokisamitali tuntuu kaulassa?
– Kyllä se hiukan oudolta tuntuu, kun kansainvälisen tason mitalia ei ole ollut kaulassa. Olen todella tyytyväinen, että olen lähtenyt mukaan tähän ja mitä elämyksiä olen saanut näissä kahdessa MM-turnauksessa. Varsinkin, kun tämä vuosi toi tämmöisen tuloksen, niin olen otettu, sanoi Ketola SuomiKiekko-sivustolle.
Ketolan pelivuosina Suomelta toivottiin mitaleita, mutta nykysukupolvelta niitä odotetaan joka turnauksessa. Ketola tuumasi eri pelaajasukupolvissa olevan eroa.
– Se lähtee itseluottamuksesta. Meillä on kasvanut tällainen sukupolvi, joka on elänyt menestyksen kauden. Heidän esikuvansa tulevat sitä kautta, mestarit ja olympiamitalit. Nämä kaverit eivät mene sanomaan, että tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää. He sanovat, että tavoitteemme on mestaruus. Kaikki sanovat sen aidosti. Kahden maalin tappiollakaan ei tarvitse sanoa, että noustaan. Se on itsestäänselvyys, että noustaan! Nämä kaverit eivät luovuta.
– He ovat sitä sukupolvea, joka on nähnyt Suomen jääkiekon menestyksen. He ovat oivaltaneet myös sen, että menestys tulee, kun töitä tehdään. Kun oli itse tuon ikäinen, niin puhuttiin, että ehkä, ehkä. Näille menestys on itsestäänselvyys, Ketola sanoi.
Miltä tulevat vuodet näyttävät?
– Meillä on erittäin lahjakkaita kavereita. Siellä on monenlaista osaamista ja tekemisen mallia. Suomen juniorikiekossa tehdään oikeita asioita. Ei tuollaisia kavereita muuten tule! Yksilöt ovat saaneet oikeaan aikaa oikeanlaista oppia, miten kehitytään. Tuossa on 20 kaveria, mutta siellä on helmiä joukossa. Meillä on todella hyvä tulevaisuus edessämme.
– Kaverit ovat 17 vuotta, mutta Jesse Puljujärvi, Patrik Laine ja Olli Juolevi ovat fysiikaltaan jo miehiä. Puljuhan on jo järkäle. Mikko Rantasestakin voi sanoa, että hän on kaapinkokoinen äijä. Jotain on tehty oikein, kun noin nuorina ollaan noin hyvällä tiellä jääkiekkoilijana. Juniorivalmentajat tekevät hyvää työtä, Ketola summasi.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!