HIFK:n maailmanmestari paluuodotuksista: ”Kai jotkin pienet taputukset tulee”
Keskushyökkääjä Roope Hintz oli alkukaudella pitkään sivussa peleistä vaikean selkävamman takia. HIFK-hyökkääjä pelasi ensimmäisen pelinsä Liigassa vasta lokakuun 29. päivänä ehtien pelata vain 14 peliä ennen Nuorten Leijonien MM-leirityksen alkua.
– Pääsin itse asiassa hyvään vireeseen ja kuntoon. Tatsiakin alkoi jo löytyä. Olin satasella jo mukana, Hintz kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
Sitä myöden, kun joukkue paransi peliään, myös Hintzin otteet kohenivat turnauksen edetessä. Alkusarjassa hänen, Mikko Rantasen ja Kasperi Kapasen ketjulta odotettiin tehoja, mutta kolmikon peli ei kulkenut yhdessä missään vaiheessa. Ketjumuutosten ja yhteen hitsautumisten jäljiltä Hintz ja Rantanen muodostivat Suomen hyökkäyksessä todella vaarallisen kaksikon.
– Menimme koko ajan eteenpäin peli peliltä. Olimme usein ensimmäisessä erässä häviöllä, mutta tulimme loppua kohden aina ohi. Oli todella huikeaa, miten pystyimme siihen. Kai teimme sen yhdessä, kun luotimme omaan tekemiseemme. Emme panikoineet emmekä menneet mihinkään kuoreen. Työnteko palkittiin.
”Annettava vain mennä”
Joukkueesta huokunutta rentoutta ja peli-iloa Hintz ei osannut sen enempää selittää. Nykypelaajat vain tuntuvat kasvaneen ajatusmaailmaan, jossa peliä ei jännitetä.
– Pitää vain nauttia eikä stressata ja jännittää. Silloin kulkee paremmin, kun antaa vain mennä, Hintz tuumasi.
Suomen kahden vuoden takainen maailmanmestaruus antoi monelle sen joukkueen pelaajalle aikamoisen sysäyksen tuleviin kuukausiin. Tuoreessa muistissa ovat ainakin Teuvo Teräväisen ja Esa Lindellin valtavat kasvut.
– Itseluottamusta tuosta ainakin tulee. Lähden jatkamaan samanlaista pelaamista. Päivä päivältä tavoitellaan vain parempaa ja parempaa peliä, Hintz ennakoi.
Millaista vastaanottoa odotat HIFK:n ensimmäisessä kotipelissä?
– Kai sieltä tulee jotkin pienet taputukset, tai jotain… Emmätiiä.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!