Tshekkitähden römyäminen huvitti merkkipelissä: ”Saan kuulla tuosta tovin ajan”

OULU. Kärppien riveissä jo pitkän ajan pelannut Ivan Huml sai keskiviikkona täyteen 300 liigaottelua, joista hän on pelannut lähemmäs kaikki juurikin Kärppien paidassa.
Liigan tähtipelaajiin viimeisten vuosien aikana kuulunut Huml kävi aikanaan mutkan TPS:ssä, mutta nyt ura on taittunut jo monen vuoden ajan Oulussa.
Merkkipeli meinasi kuitenkin saada nolon lopun jatkoajalla, kun Huml pääsi läpiajoon. Tshekkikonkari kaatui humoristisen näköisesti läpiajon päätteeksi ja samalla hän römysi Sportin maalivahdin Mika Järvisen yli. Tilanne näkyy koosteesta, joka löytyy täältä.
– Kompastuin johonkin jäässä ja menetin sen seurauksena tasapainon. Ei ollut missään nimessä tarkoitus jyrätä maalivahdin yli, mutta lensin siitä sitten hänen päälleen, kun kompastuin. Se ei tietenkään ollut ihan sitä, miten olisin sen läpiajon halunnut päättää eli että ottaisin jäähyn siitä, Huml kertasi tilannetta SuomiKiekko-sivustolle.
– Mutta saimme silti voiton ja se on varmasti se ainut juttu, mikä merkitsee jotain.
Huumoria ja kuittailua tilanteesta kuitenkin varmasti irtoaa.
– Voimme nyt naureskella tuolle. Olen varma siitä, että saan kuulla tuosta tovin ajan jätkiltä, Huml hymähti.
Huml kävikin kiittelemässä jäähyltä päästyään Kärppien maalilla torjunutta Sami Rajaniemeä, joka otti muun muassa yhden erittäin ison torjunnan Sportin neljällä kolmea vastaan -ylivoimalla.
– Erittäin hyvin joukkue tappoi sen jäähyn ja Sami teki muun muassa erittäin ison räpylätorjunnan. Menin kiittämään heti jäähyn jälkeen häntä siitä, että hän pelasti minut. Jos olisimme siihen hävinneet, niin se olisi ehdottomasti harmittanut paljon.
Se olisi ollut huomattavasti surkeampi päätös Humlille iltaan, joka alkoi näyttävästi. Kärppien kannattajat olivat tehneet tshekiksi ison lakanan, jossa luki Humlin mukaan ”yksi parhaista”.
– Tiesin tuosta rajapyykistä ja ainakin täällä taitaa tuo pelimääräni olla ulkomaalaisten osalta jokin ennätys. Fanien tekemä lakana sai minut sanattomaksi. Se oli erittäin upeaa.
– Olin yllättynyt, mutta hyvin otettu, Huml tunnelmoi.
Humlin merkitystä Kärpille korosti kovasti oululaisjoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki pelin jälkeen.
– Siinä meinasi Ivan kruunata 300. pelinsä läpiajomaaliin, mutta kävikin perskutarallaa ihan toisinpäin. Mutta Ivan on vähän kuin Oulun oma poika. Noissa peleissä tehnyt yli 240 pistettä, mikä on kova määrä. Kaksi Suomen mestaruutta voittanut Oulun Kärpille ja on meidän varakapteeni.
– Ja sekin, että kuinka iloinen hän on aina, kun ollaan voitettu peli. Tuntuu, että oltaisiin voitettu jotain vielä enemmän. Kyllä hän viimeisen päälle joukkueen jätkä on ja hän näyttää tunteensa, mikä on hyvä juttu. Se on hienoa, että on tuollainen pelaaja meillä joukkueessa. Todella paljon arvostetaan häntä ja hienoa, että voitettiin tämä peli, kun oli hänen merkkipäivänsä, Marjamäki kävi läpi.
Huml vastasi varsinaisella peliajalla Kärppien 1-1-tasoitusmaalista. Yhteensä tällä kaudella 34-vuotias Huml on iskenyt 30 ottelussa tehot 9+9=18.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Lauri Marjamäen rehellinen arvio MTV:lle: tästä syystä Nick Ritchie ei kelvannut NHL-seuroille
- Jere Sallinen pitkään sopimukseen sveitsiläisseuran kanssa
- Järkyttävä tapaus junnukiekossa: valmentaja hakkasi alle 10-vuotiasta lasta mailalla
- Pistelinko Henrik Haapala löysi uuden seuran!
- NHL:n mestarisuosikille karmea takaisku!
- 41-vuotias Jarkko Immonen on rautaisessa kunnossa – ohittaa pian Timo Nummelinin
- Jukka Jalonen puhuu NHL-unelmastaan Viaplaylla – nosti esiin tiellä olevat esteet: ”Vaikuttavat paljon”
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sanni Hakala kertoi halvaantumisestaan – näin suomalaisen kampannut vastustaja reagoi
- Corey Perry astui viimein julkisuuteen ja kommentoi potkujaan: ”Ei liittynyt kehenkään joukkuekaveriini tai heidän perheenjäseniinsä”
- Onko lähtölaskenta alkanut? TPS-tähti ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Harvinainen ulostulo! Pelikaveri tylyttää Connor Bedardia ja muita Chicagon nuoria – vaatii muutosta yhteen asiaan
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Ryan Lasch tasoihin nolon Liiga-ennätyksen kanssa – nouseeko hän pian kaikkien aikojen ykköseksi?
- Huippulupaava puolustaja lähtee Liigasta
- No nyt! 5,5 miljoonan dollarin NHL-tykki hyllytettiin – valmentajalta suora perustelu