Kommentti: Tämä NHL-tähti on myös hyväntekijä
PK Subban on syntynyt 13. toukokuuta vuonna 1989. Hänen sukujuurensa ovat Jamaikalta. Subbanin vanhemmat muuttivat 1970-luvulta Kanadan Ontarioon.
Subban oli intohimoinen jääkiekkoilija jo kuusivuotiaana. Hän kävi koulua ainoastaan aamuisin ja harjoitteli isänsä kanssa ahkerasti aamukahteen.
Subban on jääkiekon paras tummaihoinen tähti. Hänen vahvuuksiaan ovat luistelu, fyysisyys ja kiekollinen peli. Subbanin tunnelatataukset kostautuvat välillä turhina jäähyinä. Hän on 183 cm pitkä, ja hän painaa noin 97 kg.
P.K. Subban voitti kultaa alle 20-vuotiaiden kisoissa Tsekissä vuonna 2008 ja Ottawassa vuonna 2009.
Montreal Canadiensin varasi Subbanin toisella kierroksella yhteensä 43. pelaajana vuoden 2007 NHL-draftissa. P.K. on Montrealin varakapteeni. Subban voitti vuonna 2013 NHL:ssä James Norris Memorial Trophyn eli vuoden parhaalle puolustajalle jaettavan palkinnon.
Viime kaudella hänen tehonsa olivat 82 ottelussa 15+45. Subban teki loppukesällä 2014 kahdeksanvuotisen ja 72 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Montreal Canadiensin kanssa. Hän on yksi parhaiten ansaitsevista NHL-puolustajista.
Jääkiekon pelaamisen ohella Subban on myös hyväntekijä. Hän lahjoitti viime syyskuussa 10 miljoonaa dollaria Montrealissa sijaitsevalle lastensairaalalle.
Tällä kaudella Subban on tehnyt 27 pelissä tehot 1+20. Subban on kuulunut jo muutaman vuoden ajan NHL:n parhaimpiin puolustajiin. Hänestä on varmasti iloa Montreal Canadiensille vielä monien vuosien ajan Stanley Cupin tavoittelussa.
Markus Leskinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen yläkoululainen. Hän toimi TET-harjoittelijana SuomiKiekko-sivuston toimituksessa syksyllä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?