Valmentajakaksikko jatkaa Jokereissa – yksi valmentaja siirtyy TPS:n A-junioreihin
Helsingin Jokerit tiedotti perjantaina Hannu Virran ja Markus Kettererin jatkavan Jokereiden valmennustiimissä myös kaudella 2016-17.
Virta, 52, on työskennellyt Jokereissa kaudesta 2010-11 lähtien päävastuualueinaan puolustajien kehittäminen ja peluuttaminen sekä alivoimapeli. Ennen Jokerit-pestiä Virta työskenteli valmentajana TPS:ssä, Bluesissa ja Sveitsin liigan Luganossa. TPS:ssä hän voitti valmentajana kolme SM-kultaa keväinä 1999-2001. Maajoukkueessa Virta on saavuttanut valmentajana olympiahopeaa (2006) ja -pronssia (2014) sekä kaksi MM-hopeaa (2007 ja 2014) ja yhden MM-pronssin (2006).
Ketterer, 48, palasi Jokereiden valmennusryhmään yhdeksän vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2011-12, ja on siitä lähtien hoitanut seurassa maalivahtivalmentajan ja joukkueenjohtajan tehtäviä. Ketterer toimi Jokereissa maalivahtivalmentajana ensimmäisen kerran jo kausilla 1999-2002, jolloin hän saavutti ensimmäisen SM-liigamestaruutensa valmentajan roolissa keväällä 2002.
Jokereiden valmennustiimiin viime kaudeksi liittynyt Kalle Kaskinen, 41, ei jatka helsinkiläisseurassa tämän kauden jälkeen. Kaskinen palaa Turkuun TPS:n A-nuorten päävalmentajaksi. TPS tiedotti sopimuksesta perjantaina.
Jokereiden KHL-joukkueen päävalmentajana kausilla 2016-18 toimii Jukka Jalonen, jonka sopimus uutisoitiin syyskuun alussa. Jokerit tiedottaa ensi kauden lopullisen valmennustiiminsä tämän kauden jälkeen.
Lähde: Jokereiden tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan