Nuorella maalivahtilupauksella hurjat tilastot – yhä voittamaton
Samuel Jukuri on aloittanut ensimmäisen kokonaisen kautensa Mestiksessä vakuuttavasti.
Kärppien A-junioreissa viime kaudella kiekkoja pääasiassa torjuneen vahdin tilastot ovat syksyn osalta tyrmäävät.
19-vuotias vahti on aloittanut Jokipoikien maalilla nyt 10 ottelussa. Näistä peleistä tilillä on puhtaat 10 voittoa.
Lauantaina tilille tuli myös toinen nollapeli putkeen, kun keskiiviikon KeuPa-voiton jälkeen joensuulaisten käsittelyssä nollille jäi RoKi.
– Jukuri oli jälleen tärkeä lenkki meidän maalilla. Vaikka tänään hän ei joutunut kauheasti hommiin, päävalmentaja Ari Aaltonen luonnehti lauantaisen 6-0-voiton jälkeen.
– Joutui yllättäen maalille ja hoiti homman varmasti, vaikka sai vasta aamulla tietää pelaavansa.
Myös torjuntaprosentti 94,03 on koko Mestiksen paras.
– Vaikka itsellä ei ole tarttunut aina helpot kudit, ovat pakit siivonneet tilanteet hyvin. Pitää antaa sinnekin posia, kaikki ei ole ollut vain minun hyvyyttäni, vaatimaton vahti summasi SuomiKiekko-sivustolle.
Helpompaa kuin junnuissa
Viime kaudella Jukuri pysäytteli kiekkoja vielä pääasiassa nuorten SM-sarjassa. Se on maalivahdin omien sanojensa mukaan vaikeamapi paikka torjua. – A-junnujen peleissä on enemmän vauhtia kuin ymmärrystä. Täällä tilanteet ovat selvempiä, mikä helpottaa maalivahtia, Jukuri summasi. Vaikka kiekot tarttuvat mainiosti, on pohjoisen murretta vääntävä nuorukainen vielä varsin vähäsanainen median edessä. Osasyynä lyhyisiin vastauksiin saattoi olla myös taustalla rivissä virnuillut Jokipoikien pelaajisto. – Meillä on hyvä joukkuehenki. En tiiä, kai se näkyy, Jukuri summasi. Ilari Isotalo, Joensuu Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu