Suomalaistorjuja koki kauhun hetkiä Puolassa – ”Tunsin, että käsi oli puoliksi irti”
Kuva: Ilari Isotalo
Puolan liigan STS Sanokissa torjuva Joni Puurula loukkaantui kivuliaasti kesken ottelun.
Suomalaisvahti kertoo tapahtuneesta blogissaan. Puurulan mukaan hän teloi itsensä tehdessään torjuntaa.
– Kiekko pelattiin takatolpalle, jossa oli pelaaja vapaana yrittämässä maalia. Jouduin periaatteessa hyppäämään sinne ja samalla kun käteni osui jäähän, se vääntyi ja vääntyi sitten kunnolla, mutta maalia eivät saaneet, Puurula kirjoittaa.
Torjunta kävi kuitenkin kalliiksi.
– Peli jatkui ja makasin jäässä ja kokeilin liikuttaa kättä, että pystynkö jatkamaan peliä. No en pystynyt, kipu oli kuvottava ja tunsin, että käsi oli puoliksi irti. Pelikaveri Dahlmanin Toni sanoi, että huuto oli niin kova, että tiesi samantien että nyt sattui ja lujaa, Puurula selvittää tapahtunutta.
– Papin kanssa koppiin riisumaan varusteet ja ambulanssimiehet toi pyörätuolin, kun ei kivulta pystynyt kävelemään, Puurula jatkaa.
Puurulan olkanivel oli lähtenyt kokonaan irti. Tämän jälkeen mies joutui kärvistelemään kivun kanssa pitkään ennen kipulääkitystä.
Lopulta tutkimuksissa selvisi, että Puurulan olkapään rustorengas oli mennyt rikki. Nyt Puurula odottaa leikkausta, ja veskarin odotetaan toipuvan pelikuntoon ensi vuoden puolella.
Tarkemmat tapahtumat selviävät Puurulan blogista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan