NHL-seura jatkoi hurjia kauppojaan – nyt lähti tähtihyökkääjä Los Angelesiin
Boston Bruinsin osalta NHL:n kesän varaustilaisuuden ensimmäinen päivä on ollut melkoisen vauhdikas.
Jo torstaina se treidasi ruotsalaishyökkääjän Carl Söderbergin Colorado Avalancheen. Perjantaina puolestaan tärähti jymypaukku, kun hyvin lupaava Dougie Hamilton siirtyi Calgary Flamesiin.
Söderbergistä Bruins sai kuudennen kierroksen varausvuoron kesän 2016 draftiin. Hamiltonista se puolestaan nappasi ykköskierroksen varausvuoron ja kaksi toisen kierroksen varausvuoroa tämän kesän NHL-draftiin.
Nyt se puolestaan löi lihoiksi tähtihyökkääjän Milan Lucicin, joka kaupattiin Los Angeles Kingsiin.
Vaihdossa Bruins sai Kingsistä ainakin ykköskierroksen varausvuoron, nuoren maalivahdin Martin Jonesin, sekä puolustajan Colin Millerin.
ESPN:n toimittajan Joe McDonaldin mukaan Bruins tulee pidättämään Lucicin palkasta 2,7 miljoonaa dollaria, joten Kingsin maksettavaksi ja palkkakattoon tulee 3,3 miljoonan dollarin mätky.
Lucicin kohdalla siirtohuhuja on pyörinyt viime aikoina paljon ja hänen kerrottiin antaneen Bruinsille 15 joukkueen listan, minne hänet saa kaupata.
Nyt sillä on hallussa ykköskierrokselta kolme eri pickiä (#13, #14 ja #15.
Viime kaudella Lucic iski Bruinsin paidassa 81 runkosarjaottelussa tehot 18+26=44.
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Kultaleijona rajun ryöpytyksen kohteena Sveitsissä – toimittajalta murska-arvio
- JYP rysäytti merkittävän sopimusuutisen – pitkäaikainen luottomies jatkaa seurassa
- Kärpät kiinnitti lupaavan puolustajan pitkällä sopimuksella – latasi kovan tavoitteen!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Aitio: Liigan kärkiseuran valmentajan pätevyys tyrmättiin – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”