Valko-Venäjän päävalmentaja hehkutti Suomea: ”He pelasivat upean pelin”
OSTRAVA. Valko-Venäjän Dave Lewis saapui Suomi-pelin jälkeen lehdistötilaisuuteen hymy korkealla korvissaan.
2-3-tappio rangaistuslaukauksilla ei saanut kokenutta valmentajaa harmistusmaan. Päinvastoin. Tarjolla oli mitä kauniimpia ylistysanoja illan väännöstä.
– Tämä oli loistava kiekkopeli. Voin onnitella heidän valmennustaan ja pelaajiaan. Vedimme aivan loppuun asti, valmentaja ihasteli.
– Olen ylpeä omistani ja olen varma, että hän (Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen) on ylpeä omistaan.
Ilta sisälsi melkoista draamaa. Valko-Venäjä karkasi päätöserässä johtoon yllättävällä osumalla. Tämän jälkeen Leijonat näytti menevän menojaan Joonas Donskoin ja Teemu Hartikaisen osumilla.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt aivan loppuun asti, kun punapaitainen ryhmä tinttasi kolmannen erän loppuhetkillä ilman maalivahtia väkisin tasoituksen.
Tiukan kamppailun ratkaisu nähtiin vasta rangaistuslaukauksilla, missä Suomen rutiini oli liikaa.
– Tällaista jääkiekko on, yksi tilanne tai yksi laukaus voi lopulta ratkaista. Ja tänään voitto ratkesi vasta rangaistuslaukauksilla. Mutta he pelasivat upeasti, Lewis kehaisi Suomea.
Ilari Isotalo, Ostrava
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!