TPS:lle puolustajavahvistus – ”Haluan olla iso palanen”
Kuva: Ilari Isotalo
TPS tiedottaa Harri Tikkasen tehneen seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Edelliset kuusi kautta 33-vuotias lappeenrantalaislähtöinen Tikkanen kiekkoili Rauman Lukon riveissä. Päättyneellä kaudella Tikkanen pelasi runkosarjassa 58 ottelua tehopistein 5+8=13. Pudotuspeleissä hänelle kertyi 14 ottelussa kahdeksan syöttöpistettä.
– Olen intoa täynnä! Tepsi on perinteinen seura, johon rakennetaan nyt uutta kivijalkaa. Haluan olla iso palanen sitä rakennustyötä. Nimilistaa kun katsoo, niin kilpailukykyinen joukkue meillä on kasassa ja haluan oman tekemisen kautta ottaa siitä ison ruudun, Tikkanen kertoo seuran tiedotteessa.
Kokenut Tikkanen on urallaan pelannut Liigaa SaiPassa, HPK:ssa ja Lukossa yhteensä 780 ottelun verran. Pitkältä peliuralta löytyy yhteistä historiaa myös nykyisen päävalmentaja Ari-Pekka Selinin alaisuudesta.
– ”Atu” oli tietysti yksi iso syy tulla tänne. Tuttu valmentaja ja tutut toimintatavat, Tikkanen lisää.
– Harri on erinomainen ”all around” -puolustaja ja hän pystyy pelaamaan isoja minuutteja illasta toiseen. Sen lisäksi hän tuo aimo annoksen ammattimaisuutta ja urheilullisuutta joukkueeseen, urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kuvailee Tikkasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut