Slovakian kisat jälleen todellinen mahalasku – ”Tämä on iso pettymys”
Kuva: Ilari Isotalo
OSTRAVA. Slovakia jäi jo toisena vuonna putkeen puolivälierien ulkopuolelle, kun joukkue sijoittui B-lohkon viidenneksi.
Ikään kuin kirsikkana varsin homeisen kakun päälle joukkue menetti USA:ta vastaan 4-3-johdon ja hävisi kamppailun lopulta jatkoajalla tulleeseen Jack Eichelin kulmaheitosta syntyneeseen maaliin.
Ottelun jälkeen joukkueen kokenutta kaartia edustava Milan Jurcina oli odotetun vähäsanainen.
– Oli vaikea lähteä otteluun, sillä seurasimme tietenkin toista peliä Valko-Venäjän ja Norjan välillä. Ja sitten selvisi, ettei ottelulla ole panosta, joten yritimme pitää hauskaa, järkälemäinen pakki myönsi 5-4-tappion jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.
Valko-Venäjän iltapäivällä tullut voitto ehti jo sineoida maan kohtalon lohkoon jäämisestä. Se ei kuulemma vaikuttanut joukkueen otteeseen.
– Olemme ammattilaisia ja tiesimme, että paikalla olisi paljon slovakialaisia. Joten tietysti yritimme antaa kaikkemme. Ja uskon, että ihmiset näkivät sen, Jurcina vakuutteli.
Vaikka maan kiekko on ehtinyt olla jo pari vuotta alamaissa, ei se ole näkynyt kiekkokulttuurissa. Tiistainakin tupa oli täynnä hurraavia kannattajia, jotka jäivät vielä tappion jälkeenkin kiittämään omiaan.
– Tämä on iso pettymys meille, varsinkin kun miettii meidän saamamme tukea. Joka ottelussa oli lähes 9000 ihmistä hurraamassa ja kannustamassa meitä ja saimme myös kotoa paljon tukea. Toivottavasti pystymme korvaamaan tämän pettymyksen vielä, Jurcina kiteytti.
Ilari Isotalo, Ostrava
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n