OSTRAVA. Slovakian keskiviikkoilta täyden tuvan edessä ei olisi voinut saada juuri nolompaa loppua.

Tuhansien slovakkien riemuksi joukkue karkasi toisessa erässä jo 2-0-johtoon. Siinä vaiheessa peli näytti vielä erinomaiselta.

– Sitten jäädyimme todella pahasti. Meidän henkinen kantti petti pahasti, päävalmentaja Vladimir Vujtek huokaisi taiston tauottua.

Norjalaisten sankareita kirissä olivat kaksi maalia iskenyt nuori Mattias Norstrebo sekä kertaalleen maaliverkkoja heiluttanut Mats Rosseli Olsen.

– Tiesimme jo tappioasemassa, että pystymme kääntämään pelin. Meillä oli avauserässä jo paikkoja, joten luotimme siihen, että systeemimme tuottaa tarvittavat paikat, norjalaisvalmentaja Roy Johansen kommentoi.

Voitto piti kolme ensimmäistä peliään hävinnen Norjan haaveet puolivälieräpaikasta yhä elossa.

– Meidän täytyy voittaa loput pelit. Suunnitelma on selvä, puolustaja Alexander Bonsaksen luonnehti.

Ilari Isotalo, Ostrava
Twitter: @IlariIsotalo