Blues julkisti sopimuksen – ”Vahva kahden suunnan pelaaja”
Espoo Blues ja 27-vuotias puolustaja Mikko Kukkonen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen sopimuksen.
Sopimus on voimassa kevääseen 2017 asti.
– Olen innoissani tästä mahdollisuudesta ja haasteesta päästä urallani eteenpäin ja oppia uutta. Blues on erittäin kovaa työtä tekevä joukkue ja emmeköhän me jatka samalla reseptillä myös tulevallakin kaudella, Kukkonen kertoo.
Kuopiossa kasvanut ja KalPaa pääosan urastaan edustanut Kukkonen siirtyy Espooseen Ilveksen riveistä, jossa mies vietti kaksi edellistä kauttaan. Kaudella 2014-15 vasemmalta laukova Kukkonen merkkautti 51 ottelussa kahdeksan tehopistettä.
Kukkonen on urallaan voittanut A-nuorten SM-kultaa vuonna 2008 sekä miesten SM-pronssia keväällä 2009. Lisäksi miehen vyöltä löytyy alle 18-vuotiaiden MM-kisojen hopeamitali vuodelta 2006.
– Kukkonen on vahva kahden suunnan pelaaja, joka tuo Bluesiin alivoimaosaamisen lisäksi paljon kokemusta”, kommentoi Espoo Bluesin General Manager Peter Ahola.
Kukkonen on liittynyt joukkueen vahvuuteen ja ollut mukana harjoituksissa kesäkauden alusta asti.
Lähde: Bluesin tiedote.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n