Leijona-faneille oma kokoontumispaikka Ostravaan – ”Aamusta iltaan mukana”
Kuva: Juha Tamminen
Leijonien osalta MM-kisat alkavat perjantaina, kun vastassa on USA.
Turnaukseen on myös virtaamassa tuttuun tapaan paljon kannattajia, ovathan kisat olleet perinteisesti hyvin karnevaalijuhlaa, jossa rentoa meininkiä riittää.
Fanimatkoja jääkiekon MM-kisoihin järjestävän Aikamatkojen urheilumatkapäällikkö Tommi Nätkinniemen mukaan kisoihin on tulossa vähintäänkin saman verran faneja heidän kauttaa kuin mitä viime keväänä Minskiin.
– Meillä lähtee kisojen avauspäivänä 1.5. oma charter-kone suoraan Ostravaan ja 6.5. puolestaan toinen pienempi satsi. Molemmat koneet ovat täynnä, Nätkinniemi sanoo SuomiKiekko-sivustolle.
– Kisoihin lähtee ainakin meidän kauttamme noin 300 henkilöä. Mukana on moni jo Minskissä meidän kautta ollut matkaaja.
Nätkinniemen mukaan Aikamatkat on isoin faneja kuljettava taho kevään MM-kisojen suhteen.
– Meillä on myös oppaat mukana aamusta iltaan pitämässä huolta ja katsomassa ohjelman perään.
Ostravaan aivan keskustaan tulee myös Leijonien faneille oma kokoontumispaikka, Leijonaluola, missä on järjestetty juonnettua ohjelmaa. Tapahtuma tulee keskittymään yhteen noin 250-300 paikan ravintolatilaan, missä ohjelmaa ovat juontamassa Pepe Jürgens ja Jani Alkio.
Aikamatkoilta voi vielä tiedustella peruutuspaikkoja ja pelkkiä ottelulippujakin täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Jokerit-tähdelle kova rangaistus – törkytemppu toi pitkän pelikiellon
- Expressen: Färjestad-hyökkääjä lähtökuopissa – neuvottelee Liiga-sopimuksesta
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Mitä ihmettä tapahtui Patrik Laineelle?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!