JYPille uusi sopimuksia – Ruotsista mielenkiintoinen paluumuuttaja
JYP on tiedottanut kolmesta uudesta pelaajasopimuksesta. Hurrikaaninuttuun siirtyvät kahden vuoden kontrahdeilla hyökkääjät Joonas Nättinen, Janne Kolehmainen ja Janne Tavi.
24-vuotias Nättinen pelasi viime kauden Ruotsin pääsarjassa MODO:ssa. Nättinen on JYPin kasvatti, joka siirtyi 17-vuotiaana Bluesiin. Sittemmin mies on pelannut Liigassa HPK:ssa sekä kolme kautta Pohjois-Amerikassa Montreal Canadiensin vahvuudessa.
Hamilton Bulldogsissa AHL-pelejä tuli 156 ja mukaan mahtui myös yksi NHL-ottelu Montreal Canadiensissa.
– Olen todella innoissani, kun pääsen takaisin JYP-paitaan ja pelaamaan kotikaupunkiini. JYPissä minut on opetettu pelaamaan lätkää ja täällä olen pienestä pitäen halunnut joskus pelata liigajoukkueessa. Nyt siihen tuli mahdollisuus, joten into on kova, Nättinen kertoo tiedotteessa.
Voimahyökkääjänä tunnettu Kolehmainen on pelannut Liigassa 560 ottelua. Viimeiset kolme kautta laituri edusti KalPaa.
– On hienoa tulla yhteen viime kausien menestyneimpään seuraan ja saada mahdollisuus menestyä kilpailukykyisessä joukkueessa. Tuon JYPin yhteiseen hyvään oman työteliään ja fyysisen lisäni. Fiilikset ovat todella hyvät, Kolehmainen sanoo.
Tavin vyöllä on vajaat 300 Liigaottelua. Kaksi viimeistä kautta laituri pelasi SaiPassa ja sitä ennen Pelicansissa. Toissa kaudella Tavi iski SaiPalle ennätyspisteensä 10+26=36.
– Uskon, että JYP tarjoaa minulle erittäin hyvät mahdollisuudet seuraavan kehitysaskeleen ottamiseen. JYP on monta vuotta kamppaillut liigan kärkisijoista ja pelasi tänäkin vuonna lähes finaaleissa, joten ensi kaudella mennään sitten loppuun asti, Tavi odottaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Maalitykki leikkauspöydälle – jättitehot AHL:ssä iskenyt suomalaistaituri korvaajaksi
- Tässä syy Jesse Puljujärven epäonnistumiseen NHL:ssä? Asiantuntija arvioi IS:lle
- Atro Leppänen latasi ensimmäisen maalinsa Pohjois-Amerikassa!
- Suomalaiskomeetta pudotettiin NHL:stä – on nyt huippuiskussa farmissa
- Ei ole totta! Roope Hintz ja Mikael Granlund loukkaantuivat NHL:ssä
- Patrik Laineesta shokkiuutinen
- Montreal-GM:ltä kova lausunto Patrik Laineesta
- Kiekko-Espoo: raju takaisku!
- Liigan maalipörssin voittaja: tässä uusi seura
- TPS teki pelaajahankinnan – Liiga-mestari sisään pätkäsopimuksella
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!