Liigaseurat kaupoilla – Sportin jenkkipakki siirtyy HIFK:n nuttuun
Kuva: Ilari Isotalo
Vaasan Sport ja Helsingin IFK ovat solmineet pelaajakaupoista.
Puolustaja Matt Generous siirtyy Vaasan Sportista HIFK:hon ja toiseen suuntaan matkaavat hyökkääjä Toni Leinonen sekä puolustaja Juha Tarkkanen.
Generousin sopimus Sportin kanssa oli katkolla tämän kauden päätteeksi eikä jenkki ollut jatkamassa Vaasassa, joten Sport päätti ryhtyä toimenpiteisiin.
– Päätös oli seuralle vaikea ja sitä pohdittiin monelta eri kantilta. Nyt tehty siirto on tälle kaudelle viimeinen Sportista poispäin ja kaikki joukkueeseen jääneet pelaajat ovat tulevaisuutta ajatellen keskusteluissa mukana, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kommentoi tiedotteessa.
Generous on ollut Sportin avainpakkeja kuluvalla kaudella. 45 peliin mies on merkkauttanut tehot 1+3=4.
Tarkkasen ja Leinosen vastuu HIFK:ssa on jäänyt vähäiseksi, mutta Vaasassa kaksikkoa kohtaan on kovat odotukset.
– He sopivat joukkueeseemme täydellisesti sekä ikänsä että pelityylinsä johdosta. He ovat juuri sellaisia pelaajia, joita Sport etsii tulevaisuutta ajatellen, Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen sanoo.
Tarkkanen on pelannut kuluvalla kaudella Liigassa 10 ottelua ja Mestiksessä 28 peliä. Leinonen puolestaan on uurastanut tällä kaudella 16 Liigapeliä ja 15 Mestis-ottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?