KooKoo laajentaa omistuspohjaa – NHL-hyökkääjä mukaan!
Kuva: Ilari Isotalo
Tulevaksi kaudeksi Liigaan nouseva KooKoo on uutisoinnut suunnatun osakeannin käynnistymisestä.
Osakeannin tavoitteena on yhtiön omistuspohjan laajentaminen sekä oman pääoman korottaminen. Tällä järjestelyllä seura pyrkii vahvistamaan taloudellista pohjaa tulevaa Liiga-taivalta varten.
Mukana on jo yksi kova nimi. Työsulkukaudella Kouvolassa hurmannut San Jose Sharksin hyökkääjä Tommy Wingels on mukana osakeannissa.
– Julkisuudessa pyörinyt tieto oli oikea, eli kouvolalaiset pari kautta sitten hurmannut NHL-pelaaja Tommy Wingels on osakeannissa mukana, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa paljasti.
KooKoo juhli viime keväänä Mestis-mestaruutta ja nousee Liigan syksyisellä päätöksellä jälleen ykköstasolle ensi kaudeksi. Kouvolalaisjoukkue pelasi pääsarjassa kaudet 1987–1990, joten Kymenlaakso palaa jääkiekon liigakartalle 25 vuoden tauon jälkeen.
– Uskomme, että maltillisesti ja pitkäjänteisesti rakentamalla kykenemme tulevaisuudessakin taloudelliseen ja urheilulliseen menestymiseen. Tarkoituksemme on rakentaa KooKoosta koko Kymenlaakson lippulaiva Suomen kovimmassa ammattilaissarjassa ja kiinnostavimmassa urheilulajissa, Välimaa maalaili.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!