Maalipyssy Eero Elo jatkaa Porissa – Nuorten SM-liigan tehomiehelle myös pahvi
Kuva: Juha Tamminen
Ässät on tehnyt jatkosopimuksen hyökkääjä Eero Elon kanssa.
Ässien tiedote kertoo sopimuksen olevan mallia 2+1 eli siihen kuuluu suora kaksivuotinen sopimus ja yhteinen optio yhdestä lisäkaudesta.
– Eero on kasvanut pelaajana täällä. Hän on pystynyt ulosmittaamaan enemmissä määrin potentiaaliaan sekä maalintekijänä sekä kokonaisvaltaisena pelaajana.
– Uskomme, että hänen kehittymisensä jatkuu täällä ja siksi teimme pidemmän sopimuksen, Ässien urheilujohtaja Mika Toivola kommentoi.
17 maalia iskenyt Elo johtaa tällä hetkellä Liigan maalipörssiä. Tällä kaudella Elo on pelannut 32 ottelua tehoin 17+5 =22.
– Olemme viihtyneet koko perheen kanssa Porissa erittäin hyvin. Lisäksi olen tykännyt tämän kauden valmennuksesta aina fysiikkavalmennuksesta lähtien.
– Olen kehittynyt täällä. Eri tyisesti olen pystynyt kehittämään aiempia heikkouksiani ja sitä kautta monipuolistamaan peliäni. Luotan, että kehitys jatkuu yhdessä Ässien kanssa, Elo kertoi.
Lisäksi Ässät on tehnyt sopimuksen hyökkääjä Mikael Sahan kanssa. Sopimus kattaa kauden 2015 – 2016.
Saha on pelannut Nuorten SM-liigassa 31 ottelua tehoin 14+23 =37 ja hän on joukkueen tehokkain pelaaja. Liigakokemusta Sahalle on kertynyt kauden kuluessa kolmen ottelun verran.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa